Barack Obaman mielestä yhdysvaltalaiset urheilufanit eivät aina huomioi lajia baseballin, koripallon ja amerikkalaisen jalkapallon luvatussa maassa, mutta hän lupasi joukkueella riittävän kuitenkin kannattajia.

- Kaikki kannustavat teitä. Vaikka emme aina muista sitä täällä Yhdysvalloissa, niin kyseessä on kuitenkin yksi suurimmista urheilutapahtumista ja te edustatte siellä meitä. Olen uskomattoman ylpeä siitä, mitä olette saavuttaneet jo nyt, Obama sanoi.

USA:n maajoukkuetta tervehtimässä oli myös muita arvovieraita. Muun muassa maan varapresidentti Joe Biden ja entinen presidentti Bill Clinton, jotka aikovat matkustaa jopa paikan päälle Etelä-Afrikkaan.

Biden seuraa USA:n avausottelua Englantia vastaan, mutta Clinton aikoo viihtyä kisoissa pidempään jo uuden asemansa puolesta. Clinton nimettiin vähän aikaa sitten USA:n jalkapallon vuosien 2018 tai 2020 MM-kisahakukomitean kunniapuheenjohtajaksi.