Jutta Urpilainen julisti kaksi vuotta sitten valintansa jälkeen Hämeenlinnan puoluekouksessa tuovansa uusia tuulia SDP:n johtoon.
Heti perään ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Urpilainen kuitenkin myönsi, että puolueessa tarvitaan edelleen myös entisiä puheenjohtajia Paavo Lipposta ja Eero Heinäluomaa.
Urpilainen piti itseään pääministeriehdokkaanakin vain yhtenä muiden joukossa.
Lipponen on siirtynyt nyt jo politiikan sivuraiteille, mutta Heinäluoma jyskyttää täysillä.
Eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikalla kovilla kierroksilla käyvä Heinäluoma on jättänyt Urpilaisen selvästi varjoonsa, kun demariäänestäjiltä on kysytty, kuka olisi kyvykkäin johtamaan puoluetta.
Isänmurha tekemättä
Urpilaisen SDP:ssä ei ole tapahtunut samanlaista poliittista isänmurhaa kuin kokoomuksessa, jossa Jyrki Katainen jätti entisen vahvan puheenjohtajan Sauli Niinistön selkeästi syrjään päätöksenteosta.
Demareissa on puhuttu kahden kärjen taktiikasta, mutta kysymykset siitä, kuka puoluetta todellisuudessa johtaa, ovat aina nöyryyttäviä istuvalle puheenjohtajalle.
SDP:n johtopaikoilla on siis jo nyt ahdasta ja tungos vain lisääntyy, jos viikonvaihteen puoluekokous odotetusti valitsee uudeksi puoluesihteeriksi julkisuudessa hyvin viihtyvän Yleisradion entisen toimitusjohtajan Mikael Jungnerin.
Näkyvät hahmot demari-kärjessä ovat apu vajaan vuoden kuluttua pidettävissä eduskuntavaaleissa, mutta vaarana on, että päät alkavat aikaa myöten myös kolkata yhteen.