Puheet vaihtoehdottomuudesta ovat Urpilaisen mielestä vanhaa politiikkaa. Hän kertasi puoluekokouksen avauspuheessaan SDP:n muun muassa talouspolitiikasta esittämiä vaihtoehtoja.

-Yhteistyötä tarjosimme myös Kreikan lainapaketin käsittelyn osalta. Halusimme keskustella hallituksen kanssa niistä reunaehdoista, joilla sosiaalidemokraatit olisivat voineet tukea lainapakettia Kreikalle, Urpilainen muistutti.

Urpilaisen mukaan SDP olisi halunnut neuvotella pankkien osallistumisesta vastuunkantoon ja kriisin hoitoon. SDP piti myös välttämättömänä, että Suomi sitoutuu rahoitusmarkkinoiden remonttiin muun muassa ajamalla kansainvälisen rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa.

- Mutta hallituksen vastaus neuvottelutarjoukseemme oli ei, Urpilainen huomautti.

Nuorille takuu

Kansaa jakaa Urpilaisen mukaan myös kasvava työttömyys. Erityistä huolta hän kohdisti nuorista ja vaati nollatoleranssia nuorisotyöttömyyteen.

Urpilainen lupasi, että jos kansalaiset nostavat sosiaalidemokraatit uudelleen hallitusvastuuseen, niin SDP huolehtii siitä, että jokainen nuori saa kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen mahdollisuuden työ-, koulutus-, tai harjoittelupaikkaan.

Urpilainen sanoi SDP:n sitoutuvan myös siihen, että työeläkkeitä ei seuraavalla vaalikaudella leikata.

Verotus jakaa

Demarijohtajan mukaan keskusta ja kokoomus kilpailevat johtavan oikeistopuolueen asemasta, mikä on näkynyt erityisesti veropolitiikassa.

Urpilainen toisti SDP:n vaatimuksen pääomatuloveron muuttamisesta progresiiviseksi.

- On oikeudenmukaista, että myös pääomatulovero muutetaan progresiiviseksi, vaikka kokoomus sitä vastustaakin. Omalla linjallaan kokoomus on ilmoittautunut pääomasijoittajien eturyhmäksi, kun SDP hakee luottamusta palkkatyötä tekevän kansan toivona, Urpilainen linjasi.

Seuraavissa eduskuntavaaleisa ratkaistaan Urpilaisen mukaan kaliituksen pohja. Hän korosti, että mikään ei muutu, jos kokoomus ja keskusta vain vaihtavat paikkaa kannatuksen keulilla.

- Mutta äärettömän moni asia muuttuu, kun äänestäjät nostavat SDP:n ykköseksi, Urpilainen innosti puoluekokousväkeä.