Juha Rehulan valinta uudeksi sosiaali- ja terveysministeriksi saa Pertti Salovaaralta kiitosta. Rehula on asiantunteva ja persoonaltaan sopiva, Salovaara linjaa YLE Tampereen haastattelussa.
- Hän on hyvin kärkäs ja tulistuvakin henkilö. Hän sopii tuolle sektorille oikein hyvin.
Juha Rehula on myös ollut voimakkaasti vaatimassa Jarmo Korhosta syrjään puoluesihteerin paikalla. Myös Pertti Salovaara toivoisi puoluesihteerin vaihtuvan.
- Korhonen on ollut hyvä puoluesihteeri, erityisesti tässä varainkeruuasiassa, Salovaara naurahtaa.
- Timo Laanisella olisi erittäin hyvät edellytykset hoitaa puoluesihteerin tehtäviä. Kun uusimpien gallupien mukaan kannatus huitelee 18,5 prosentissa, niin kyllä jokaisen henkilön pitäisi katsoa peiliin ja miettiä onko kaikki hommat tehty niin kuin olisi pitänyt.
Puoluesihteeri valitaan kesäkuun alun puoluekokouksessa, jossa myös puheenjohtaja vaihtuu.
- Keskustan puoluekokousväellä on ollut aina tapana valita itseään dynaamisempi puheenjohtaja. Uskon, että näin käy tälläkin kerralla, Kiviniemen puolesta liputtava Salovaara toteaa.
En kannata, mutta äänestän puolesta
Ydinvoima on Pertti Salovaaran mukaan välttämätön ylimenokauden ratkaisu. Hän sanoo, että ei kannata ydinvoimaa, mutta äänestää sen puolesta.
- Aika moni meistä jakaa tämän saman periaatteen. Ratkaisu ei ole kenellekään helppo, mutta päästötavoitteisiin ei päästä risupakettien avulla.
Salovaara korostaa myös Suomen energiaomavaraisuutta.
- Kun ajattelee, kuinka epävakaita tilanteita Venäjälläkin välillä on, ei tunnu turvalliselta, että olisimme naimisissa Venäjän ja heidän energiantuotantonsa kanssa.
0,2 promilleraja resurssien tuhlausta
Liikenneturvallisuutta pohtinut työryhmä on esittämässä promillerajan laskemista 0,5:stä 0,2:een. Pertti Salovaaran mielestä promillerajan lasku ei ole vastaus ongelmaan.
- Rattijuoppo-ongelma keskittyy niihin henkilöihin, jotka autoilevat törkeässä humalassa. Heihin ei päde promilleraja, koska he eivät siitä välitä. He ovat pääsääntöisesti elämänhallinnan menettäneitä, liikenteen taparikollisia, joihin pätee ainoastaan hoito.
Pääsyy siihen, miksi Salovaara vastustaa uudistusta liittyy kuitenkin poliisin resursseihin. Jos ratsia joudutaan keskeyttämään ja lähtemään poliisiasemalle tai terveyskeskukseen aina, kun raja ylittyy, jää moni vakavampi rattijuoppo narauttamatta, Salovaara pohtii.
Alempi promilleraja ei myöskään istu kansanedustajan oikeustajuun.
- Jos kuljettaja puhaltaa 0,3 promillea, hän on juonut lounaan kanssa keskioluen, ei hän minkään tilaston valossa muodosta minkäänlaista riskiä liikenneturvallisuudelle. Kuinka relevanttia on, että heihin aletaan soveltaa tällaista sanktiomenettelyä.
Salovaara esittääkin, että jos rajaa lasketaan 0,2:een, niin alle 0,5 promillen puhalluksesta pitäisi selvitä rikesakolla. Jos niitä kerää kolme, lähtee kortti kuivumaan.
- Jos lakiin halutaan asettaa signaalivaikutus, niin näin ei tuhlattaisi poliisien resursseja olemattomiin asioihin.