Vehviläinen luottaa siihen, että Suomi pystyy pitämään kiinni sovitusta aikataulusta ja saamaan rataosuuden kuntoon ajoissa.

- Minun käsityksen mukaan kyllä pystyy ja minä toivon, että myös venäläinen osapuoli pystyy.

Uudet nopeat Allegro-junat on jo hankittu ja molemmissa maissa pitää tehdä käyttö- ja koeajot.

- Ensi viikolla pääministeritapaamisen yhteydessä Lappeenrannassa tämä uusi uljas Allegro-juna tavallaan tarkistetaan ja sitten se Venäjän puolella koeajetaan, kertoi Vehviläinen eduskunnassa torstaina.

Samoin tehdään Suomen puolella kun Lahti - Luumäki-peruskorjaus saadaan kuntoon syyskuussa.

Ratatöiden valmistuminen Suomen puolella ja nopean junan käyttöönotto sovitussa aikataulussa huolestutti eduskunnan kyselytunnilla kansanedustaja Markku Laukkasta (kesk). Hänen mukaansa nopea rata toimii jo Venäjän puolella.

Allegro-junien aloittaessa liikennöinnin Helsingin ja Pietarin välinen matka-aika lyhenee kolmeen ja puoleen tuntiin nykyisestä lähes kuudesta tunnista. Junien suurin nopeus matkustajaliikenteessä on 220 kilometriä tunnissa. Yhdessä Allegro-junassa on seitsemän vaunua ja 344 matkustajapaikkaa.