Sähkön kulutus laskee Suomessa. Tämä johtuu siitä, että pörssiyhtiöt ovat vieneet tuotantolaitoksia halvan työvoiman maihin. Tällaisessa tilanteessa tuntuu käsittämättömältä, että Vanhasen toimitusministeriö esittää nyt jättiläismäistä ydinvoimapakettia.
Pekkarisen risupaketti lisää uusiutuvaa energiaa jo kolmen ydinvoimalaitoksen verran. Tämä on hyvä asia, sillä se tuo uusia työpaikkoja maaseudulle ja niille aluille, joissa työttömyys on erityisen suurta. Samalla Suomi sitoutuu toteuttamaan niitä velvoitteita, joista on kansainvälisesti sovittu.
Ydinvoimaloiden sähkön tuotanto lisääntyy merkittävästi, kun kaksi uutta lupahakemusta sai hallituksen siunauksen. Lisäksi meillä on jo valmistumassa maailman suurin ydinvoimalaitoksen ”prototyyppi” Olkiluotoon. Näin suuri lisäys vanhentuneeseen teknologiaan osoittaa, ettei hallitus ymmärrä tulevaisuuden haasteita. Ydinvoimalla tuotetusta energiasta tuleekin vientituote ja Suomesta uraanin tuottaja sekä ydinjätteiden sijoituspaikka.
Asuntoministeri Jan Vapaavuori kertoi, että kauppakeskuksia ja ideaparkkeja ajavat sijoittajat ovat painostaneet poikkeuksellisen rajusti ympäristöministeriön virkamiehiä. Herää kysymys ketä on painostettu energiaratkaisuissa? Ovatko kummisedät ja lobbaajat olleet jälleen asialla? Keskustalle tilanne on nöyryyttävä. Mauri Pekkarinen alistui jälleen kokoomuspolitiikan toteuttajaksi.