Seppo Kääriäisen jääviysperuste liittyi parhaillaan poliisin selvittelyssä olevaan Nova Group -tutkintaan ja epäilyyn siitä, että Lemminkäinen tai sen tytäryhtiö Oka Oy olisi antanut vaalirahoitusta keskustalle Nova Groupin kautta. Nova Groupiin liittyy taas eduskuntavaalien merkittävä vaalirahoittaja Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistys.
Kääriäisen tukiyhdistys Savo on kotimme ry sai viime eduskuntavaaleissa Kehittyvien maakuntien Suomelta 5 000 euroa.
- Korkeasti oikeusoppinut henkilö neuvoi minua, että ylivarovaisuus on näissä asioissa hyväksi, sanoi Kääriäinen YLE Uutisille.
Puhemies Sauli Niinistö sai Kehittyvien maakuntien Suomelta vaalirahoitusta eduskuntavaaleissa 10 000 euroa.
Eduskunnan kansliatoimikunta päätti torstaina, että peruskorjauksia jatketaan. Eduskuntatalon eteläpuolella olevan laajennusosan peruskorjaus alkaa kesällä. Tiloissa on nyt kansanedustajien työhuoneita, kokoustiloja ja eduskunnan vanha auditorio. Eduskunnan kansliatoimikunta valitsi urakoitsijaksi NCC Rakennus Oy:n. Urakan arvo on 6,4 miljoonaa euroa.
Kesällä alkaa myös eduskunnan maanalaisten tilojen louhinta. Eduskuntatalon alle louhitaan tiloja mm. tavaroiden ja jätteiden kuljetusta varten. Kansliatoimikunta päätti 9,5 miljoonan euron urakoitsijaksi Lemminkäinen Infra Oy:n.