Nimimerkki Väyrysestä Pääministeri antaa Väyryselle tunnustusta.
"Väyrynen on aina oikeassa--- hän on-- Ja --Kuuluu Viisaisiin Miehiin ,jos olis Väyrystä kuunneltu ---ei oltais tässä tilanteessa. EY kaatuu sitä on turha teko hengittää. Emu oli SUSI jo syntyessään. Suomessa on 20 -vuotta leikattu ja sama jatkuu vaan---Sen nyt jokainen tietää ettei siitä hyvää seuraa."
Nimimerkki Hyvä pitää avoimesta keskustelusta.
"että Paavo pitää yllä aitoa keskustelua asioista hallituksen sisällä. Hyvä näin!"
Nimimerkki Esakalevin vertailee Suomea Ruotsiin.
"Kuuntelin Ykkösaamua ja täytyy sanoa, että Paavo Väyrynen puhui täyttä asiaa. Hän toi myös esiin asian taustaa liittyen siihen, miten Suomi vietiin EMU:uun kyseenalaisella tavalla ja sitä kautta vedetettiin veneeseen myös Välimeren maat, jotka eivät oikeasti täyttäneet kriteereitä. Ruotsi hyötyy EMU:n ulkopuolella olemisesta muutenkin kuin tämän K-kuprun takia."
Nimimerkki PP uskoo, että Väyrysläisiä on muitakin.
"Ei taida olla Paavo ainoa vastahankainen tässä asiassa. Kyllä lainapaketti pitää perua ja riskin ottaneet vastatkoon seurauksista niin kuin markkinatalouteen kuuluu. Eilispäivän uutisissa joku kansanedustaja sanoi että nyt valittava kahden lähes yhtä pahan vaihtoehdon väliltä. Miksi siis maksaa jos se paha tulee joka tapauksessa -- ilmaiseksikin."
Nimimerkki Jo riittää! pitää Kreikka-tukea harkitsemattomana rahankäyttönä.
"Hyvä, Paavo Väyrynen! Uskallat kyseenalaistaa harkitsemattoman rahankäytön - ei EU:n jäsenvaltioiden taloutta saada millään kuntoon jatkamalla holtitonta syömävelan ottoa. Mitä sanoit Suomen EMU:un liittymisen vaiheista oli myöskin totta. Hyvä että joku sentään puhuu suomalaisten veronmaksajien puolesta tässä."