Kävin seuraamassa taannoin Samuli ”Arton poika” Bryggaren harjoittelua isänsä johdolla. Isä muuten ei yhtään tykkää kenttäkuuluttajien tavasta tuoda esiin perhesuhteita. Ymmärrän isän mielipiteen, mutta toisaalta tunnen sielun sympatiaa myös kuuluttajia kohtaan. Vähän samoilla jäljillähän tässä olin itsekin. Halusin nimittäin nähdä, miten yhteiselo liikuntahallissa sujuu.
Kymmenottelua harrastavan Samulin treenejä seuratessani huomasin, että ainakin tämä isä-poika-valmennussuhde toimii. Arto Bryggare todella tietää, mistä puhuu ja ote valmentamiseenkin näytti olevan oikeanlainen. Palautetta tuli ja virheisiin puututtiin, mutta ilman isoja kirjaimia. Pikaisella tutustumisella nuorempi Bryggare vaikutti isäänsä rauhallisemmalta. Geeniperimää ei voinut huomaamatta, kun nopeuslajit vahvuudekseen laskeva nuori urheilija ampaisi telineistä.
Lähtötelineistä ja niiden tärkeydestä on muuten luvassa mielenkiintoinen tarina. Siinä vilahtavat muun muassa sanat: ”mä kävin aivan kuumana”. Ei ole varmaan vaikeaa arvata, kumpi Bryggare tarinan kertoi.
Urbaania urheilua Mika Poutalan kanssa
Mika Poutala on yksi tunnetuimmista talviurheilijoistamme. Aika monessa paikassa on tuotu esiin hänen musiikintekoharrastustaan ja uskonnollista vakaumustaan. Tällä kertaa halusin tuoda esiin Mikasta jonkun toisen puolen. Esimerkiksi sen, minkälainen skeittaaja mies on.
Koska omat rullalautailuni ovat rajoittuneet lähinnä konsolipelien pelaamiseen, kutsuin treenikaveriksi brasilialaisen ammattiskeittaajan Fabion. Tunnistatte kyllä, kumpi on kumpi.
Kesälomaa viettänyt ja rentoutuneen oloinen Mika Poutala käy Sisussa läpi myös vielä kerran ne viime talven olympialaisten katkerat hetket. Aika moni lukija varmasti muistaa, miten ensimmäisen kierroksen jälkeen 500 metrin pikaluistelua johtanut Poutala lopulta jäi mitalista kolmen sadasosan päähän. Se ei ole kovin paljon, mutta toisaalta kaksi sadasosaa enemmän kuin Juha Miedolla.
Tulipa siinä keväisen päivän aikana puheeksi myös uudet kesäolympialajit. Mitä mieltä sinä olet, voisiko skeittaus oli olympialaji?
Aki Linnanahde
Kun David Sakarille soitti
Selvitimme miksi David Beckham otti heti akillesjänteen pingahdettua yhteyttä Suomeen ja Sakari Oravaan. Lyhyt vastaus on, että siksi koska Helmer, Pekka, Ilkka, Sakari ja muutama muu lääkäri päätti 70-luvulla jakaa tietotaitoa kavereiden kesken. Pidempi vastaus? Katso Sisu sunnuntaina tai Areenasta.
Tätä juttua tehdessä kävi myös selväksi se, että jos joskus joudun vakavaan tapaturmaan, toivon todella, että tajun palatessa olen Töölön sairalassa Ilkka Tulikouran valvonnassa.