Kaivosyhtiö Anglo American etsii Sodankylän Kersilössä nikkeliä, kuparia ja kultaa. Yhtiö on varannut tutkimuksiinsa Kevitsan kaivosalueen läheisyydestä noin 500 neliökilometriä, mistä osa on suojelualueilla.

Keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei halua kommentoida vielä asiaa tarkemmin.

- On monella tavalla ongelmallista, että kaivosta suunnitellaan luonnonsuojelualueelle. Tässä vaiheessa on vielä liian varhaista sanoa, kumpi siinä mahdollisesti väistää. On tärkeää tehdä ensin normaali ympäristövaikutusten arviointi ja natura-vaikutusten arviointi.

- Paljon riippuu siitä, millaisia ja miten laajoja haitallisia vaikutuksia Natura-alueella olisi.

Kumpi taipuu?

Mahdollisella kaivosalueella on Natura 2000 -ohjelmaan kuuluvia soidensuojelualueita. Nähtäväksi jää, kumpi joutuu tarvittaessa taipumaan, Natura vai kaivosyhtiö, sanoo ympäristöministeri Lehtomäki.

- Lähtökohta on se, että Natura-alueella ei saisi harjoittaa sellaista, mikä merkittävällä tavalla heikentää niitä luontoarvoja, joiden suojelemiseksi se alue on perustettu. Sen jälkeen on kysymys arvioinnista, että onko heikentävä vaikutus merkittävää tai erittäin merkittävää.

Ympäristöministeriö ei ole tehnyt mitään yleispätevää "valkoselkätikkaa per työpaikka"-mittaria, jolla eri tapauksia voitaisiin arvioida yhteismitallisesti.

- Sellaista ei ole. Nämä luontokohteet ja luonnonsuojelualueet ovat hyvin erilaisia. Pitää aina katsoa, mitä vaikutuksia on juuri niille luontoarvoille, joita tuolla luonnonsuojelualueella pyritään erityisesti suojelemaan.