Viesti on lähetetty heti vuoden 2007 maalisvaalien jälkeen.
Vaalirahoituskohun käynnistyttyä toukokuussa 2008 pääministeri Vanhanen kiisti tienneensä KMS-yhdistyksen taustavoimista. Vanhanen sanoo nyt, ettei hän noteerannut saamansa vaalionnitteluviestin sisältöä.
- Onnitteluja tuli paljon. Olin kuitannut sen niin kuin varmaan monia muitakin onnitteluviestejä saman päivän iltana. Jos oletetaan, että olisin rekisteröinyt siitä nimilistan mieleeni, joka minun pitäisi yllättäen vuoden päästä muistaa, niin valitettavasti tällaista muistia minulla ei ole, Vanhanen kertoi toimittajajoukolle.
Vanhanen myös torjui jyrkästi epäilyt siitä, että karonkan järjestäminen KMS-porukalle ja vaalirahoittaja Kyösti Kakkosen yrityksen peruskiven muuraus Mäntsälässä olisivat olleet kiitollisuudenvelan kuittauksia.
Vanhanen kertoi olleensa pettynyt huomattuaan, että KMS:n antama vaalituki oli peräisin niin suppealta joukolta. Hän kertoo tajunneensa rahoittajien vähyyden vasta tiedotusvälineiden puututtua asiaan.