Suomalainen koulu ja maamme vahva menestyminen PISA-tutkimuksissa on niittänyt mainetta maailmalla. Euroopassa on puhuttu jopa Suomen mallista. Koululaistemme vahvaa menestystä on selitetty mm. kaikille yhteisellä ja kokopäiväisellä peruskoululla ja kansainväliseen tasoon verrattuna laadukkaalla opettajien koulutuksella. Nämä ovat asioita joiden tulevaisuus tulee turvata. Päättäjät ovat arvostaneet koulutusta ja tunnustaneet sen erityisluonteen - kauaskantoiset vaikutukset tulevaisuuteen - ja merkityksen kansakunnan hyvinvoinnin takaajana.
Onko siis suunta nyt muuttunut? Monet merkit osoittavat, ettei visio ole enää yhteinen. On herännyt pienten lähikoulujen hävittämisvimma. Tilalle rakennetaan suuria koulukeskuksia, joiden luokkiin lapset ja nuoret sullotaan. Päätökset tehdään lyhytnäköisesti liiketalouden kaavoin, ottamatta huomioon niiden pitkäaikaisvaikutuksia, paikallisia olosuhteita, kansalaismielipiteitä ja tutkimustietoa.
Kouluissa painitaan jo nyt erinäisten ongelmien kanssa mitkä vaativat pikaista korjaamista. Opetusryhmien ryhmäkoot ovat kasvaneet huolestuttavasti ja tässä on yksi suurimmista uhkista koululaitoksessamme. Ryhmäkokoja on viime syksynä kasvatettu arviolta joka viidennessä koulussa, kertoo OAJ:n selvitys. Opetusministeriö osoitti viime vuonna 16 miljoonaa euroa luokkien pienentämiseen, mutta rahat eivät ole vaikuttaneet toivotulla tavalla kunnissa.
Koulukiusaaminen ja lasten piittaamattomuus toisiaan kohtaan on herättänyt jatkuvasti keskustelua maassamme, siksi olisikin ensiarvoisen tärkeää, että kouluissamme säilyisi terve yhteisöllisyys. Lapsen on saatava kokea tulleensa huomatuksi ja kuulluksi, sekä saatava yksilöllistä opetusta ja tukea. Tähän ei suurissa ryhmissä opettajilta välttämättä riitä resursseja. Miten siis voimme olettaa lapsen oppivan huomioimaan lähimmäisiään, jos hänen tarpeitaan ja häntä itseään ei huomata?
Ryhmäkokojen paisuminen näkyy lapsissa myös keskittymisvaikeuksina ja aggressiivisuutena.
Lisäksi sekä erityis- että tukiopetuksen resurssit ovat heikentyneet. Koko maassamme on puutteita riittävistä oppilashuollon palveluista. Alueellisia eroja on etenkin koulupsykologi- ja koulukuraattoripalvelujen järjestämisessä ja resursseissa. Myös kouluterveydenhuollon palvelujen järjestämisessä ja käytettävissä olevissa henkilöstöresursseissa on puutteita. Osassa kunnista ei koululääkäripalveluja ole ollut käytettävissä lainkaan.
Perusopetuksen osalta eduskunnan sivistysvaliokunnassa käsittelemme tänä keväänä lomautuksia, ryhmäkokoja ja perusopetuslain muutosta, jossa etenkin erityisopetus on noussut keskeiseksi puheen aiheeksi. Erityisopetuksessa olevien lasten määrä on ollut viime vuosina kasvussa, mikä johtuu ainakin osittain siitä, että lasten oppimistarpeet havaitaan nykyisin paljon paremmin kuin aiemmin. Yleisimmät syyt erityisopetukseen siirtämiseen ovat lievä kehitysviivästymä tai kielellisen kehityksen häiriöistä johtuvat oppimisvaikeudet. Erityisopetuksen piirissä on jo yli kahdeksan prosenttia eli noin 45 000 peruskoulun oppilasta. Vuonna 1995 erityisopetusta sai 17 000 koululaista. Uudessa perusopetuslakimuutoksessa pyrkimyksenä on pitää yhä useampi erityisopetusta tarvitseva oppilas yleisopetuksen piirissä. Tällöin yleisopetuksen opettajat joutuisivat todella tiukoille. Heillä lienee riittävästi jo muutenkin työtä pitää luokkansa opetustavoitteiden mukaisessa tahdissa. Kaikilla heistä ei myöskään ole riittäviä valmiuksia erityisopetuksen antamiseen. Vaarana on, että oppilaita alkaa syrjäytyä yhä enemmän, mikäli tavoitetta oppilaan yksilöllisestä huomioimisesta ei saavuteta. Meidän tulisi tehdä kaikkemme, että koulupudokkaiden määrää saadaan laskettua ja kouluturvallisuutta parannettua.
Kymmenet Suomen kunnat ovat tehneet erilaisia säästötoimia, jotka ovat leikanneet opetuksen tasoa eri tavoin. Kuntien toteuttamat opettajien lomautukset ovat säästön sijaan oikeasti tappio, sillä lomautuspäätökset vaarantavat opetuksen laadun ja turvallisuuden. Olen huolissani kuntien heikentyneestä taloustilanteesta ja sen vaikutuksista perusopetukseen. On todella vaarana, että kunnat alkaisivat käyttää mm. erityisopetuksen vähentämistä säästökeinona. Tarvitaan lisäapua kunnille myös valtion taholta. Itse olen sitä mieltä, että säästökeinona henkilöstön lomautukset ja erityisopetuksen vähentäminen on kaiken kaikkiaan huonoimpia mahdollisia ratkaisuja. Olisikin syytä nähdä koulutusmenot mieluummin investointina tulevaisuuteen. Investointina, joka maksaa itsensä monin kerroin takaisin, eikä lyhytnäköisesti julkisena suurena kulueränä, josta on helppo säästää. Säästöt eivät saa merkitä enää yhtään enempää lasten syrjäytymistä.