Torstaina Tel Avivin yliopistossa puhunut Biden varoitti viivyttämästä neuvotteluja, koska ääriainekset voivat käyttää hyödykseen kiistoja.
Palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin avustajan mukaan Abbas ilmoitti aiemmin Bidenille puhelimitse, ettei neuvotteluja voida aloittaa, ennen kuin Israel peruuttaa päätöksensä 1 600 uuden asunnon rakentamisesta juutalaissiirtokuntiin.
Arabiliiton pääsihteeri Amr Moussa puolestaan kertoi keskiviikkona, että Abbas on kertonut olevansa vetäytymässä Israelin kanssa sovituista epäsuorista neuvotteluista.
Yhdysvaltain ulkoministeriö sanoi kuitenkin torstaina, ettei se ole saanut tällaista tietoa. Emme ole kuulleet mitään, mikä viittaisi siihen, että he olisivat vetäytymässä, sanoo ulkoministeriön tiedottaja P. J. Crowley.
Crowley kertoo, että Yhdysvaltain Lähi-idän erikoislähettiläs George Mitchell ja apulaisulkoministeri Jeffrey Feltman ovat keskustelleet puhelimitse alueen johtajien kanssa arvioidakseen tilannetta. Crowleyn mukaan Mitchell aikoo edelleen matkustaa ensi viikolla Lähi-itään.
Myöhemmin rauhanponnistelujen vaarantumisesta Bideniä varoitti myös Jordanian kuningas Abdullah. Tiedotteessaan kuningas kertoo sanoneensa Jordaniaan saapuneelle Bidenille, että uusi siirtokuntahanke uhkaa rauhanponnisteluja ja voi johtaa väkivallan lisääntymiseen.
Palestiinalaiset olivat vastahakoisesti hyväksyneet rauhanneuvottelut vain muutama päivä ennen kuin Israelin sisäministeriö julkaisi päätöksensä.
Israelin hallituksessakin paineita
Palestiinalaiset ovat tyytyväisenä panneet merkille, että Israelin vahva tukija, Yhdysvallat, ehätti tuomitsemaan rakennushankkeen jopa nopeammin kuin palestiinalaiset.
Yhdysvaltain diplomaatit olivat tehneet kovasti töitä neuvottelujen käynnistämiseksi. Rakentaminen Itä-Jerusalemiin hävitti palestiinalaisten ja Yhdysvaltojen mielestä luottamuksen ilmapiirin osapuolten väliltä.
Israelilainen Haaretz-lehti paljastaa, että Israelin hallinnossa on vireillä jopa 50 000 uuden asunnon rakentaminen Jerusalemia jakavan "vihreän linjan" itäpuolelle. Valtaosa asunnoista tulisi juutalaiskaupunginosiin.
Israelin hallitukseen kuuluva Työväenpuolue harkitsee eroavansa Benjamin Netanjahun johtamasta hallituskoalitiosta. Maatalousministeri Shalom Simhon kertoo, että puolueen jäsenten mielestä hallituksessa pysyminen on vaikeaa.