Vaaliin saavat osallistua kaikki paikkakunnalla kirjoilla olevat, ensi eduskuntavaaleissa äänioikeutetut. Menettely on harvinainen, aikaisemmin vastaavanlainen vaali on järjestetty Kuusamossa.
Kaksipäiväisessä vaalissa ehdokkaina ovat Eija -Riitta Niinikoski ja Eero Isomaa. Kalajokilaksosta ehdolle eduskuntavaaleihin on esitetty entista kansanedustajaa, Sievin kunnanjohtaja Markku Koskea.
- Neuvoa-antavalla vaalilla pyritään löytämään Nivalasta koko pitäjän yhteinen ehdokas, siis yli puoluerajojen. Sen vuoksi vaaliin saavat osallistua kaiikki nivalalaiset, äänestyksessä ei siis kysytä jäsenkirjaa; äänestyspaikalla pitää tarvittaessa esittää henkilötodistus, perustelee Keskustan Nivalan kunnallisjärjestön puheenjohtaja Irja Erkkilä.
Neuvoa-antavan jäsenäänetyksen taustalla on se, että kaksi paikallisyhdistystä esitti omat ehdokkaansa.
- Kunnallisjärjestö antaa nyt mahdollisuuden kaikille osallsitua yhteisen ehdokkaan valintaan, sanoo Erkkilä.
Äänetys toteutetaan 11 sivukylän koululla perjantaina, lauantaina äänetyspaikkana on kaupungintalo. Myös laitos- ja kotiäänestysmahdollisuus on olemassa.