Vanhanen sanoi hallituksen tiedostavan riskin siitä, että lakosta voi tulla pitkittyessään todella pitkä.

-Silloin kun asia menee kauhean periaatteelliseksi, niin kuka sen sitten pystyy ratkaisemaan?, hän kysyi.

Vanhanen sanoi kuitenkin luottavansa siihen, että osapuolet tiedostavat "tasan tarkkaan" kuinka rajuja kielteisiä vaikutuksia lakolla on kaikille. Hän sanoi nojaavansa tässä muun muassa siihen, että neuvottelupöydässä on osittain samoja henkilöitä, jotka pääsivät nopeasti sopuun kuljetusalan tilanteesta.

Olisiko tupo auttanut?

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kysyi, yrittävätkö osapuolet kenties siksi saada nyt enemmän, ettei käytössä ole laajaa tulopoliittista kokonaisratkaisua.

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) sanoi, että tottakai tupon puuttuminen merkitsee toisenlaista järjestelmää kuin ennen.

-Se on nyt se maailma, jossa elämme. Ja myös siinä maailmassa täytyy osapuolten kyetä sopimaan siitä, minkälaiset palkat ja työhehdot ovat, hän sanoi.

Tupon perään haikaili myös SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma, joka kysyi olisiko hallituksen pitänyt aikanaan olla sen suhteen aktiivisempi.

Pääministeri Vanhasen mukaan hallitus oli hyvinkin aktiivinen, mutta nyt ei kuitenkaan eletä "Tupo-maailmassa". Hän muistutti, ettei tupokaan taannut sitä, ettei ongelmia tule, vaan silloinkin riitti sovittelijan pakeilla ongelmia.