Pekkarinen kertoo päätyneensä ehdolle, koska häntä on siihen kovasti kannustettu. Hän sanoo olevansa valmis ottamaan haasteen vastaan.

Pekkarinen muistutti tiedotustilaisuudessa, että velkaantuminen on vaarallista.

- Rahapulasta huolimatta on huolehdittava niistä, jotka ovat päivätyönsä jo tehneet sekä lapsista ja sairaista. Tähän me tarvitsemme entistä elinvoimaisempia kuntia ja maakuntia, Pekkarinen tiivistää.

Pekkarisen mukaan Suomi tarvitsee uskottavan näkymän toivottavasta tulevaisuudesta, jossa jokaista suomalaista tarvitaan.

- Juuri tänään erityinen tehtävämme on nostaa Suomi näköpiirissä olevaa nopeamman talouskasvun tielle. Tähän tarvitaan vahvaa valtiota ja sen hyvää yhteistyötä työmarkkinajärjestöjen ja muiden sidosryhmien kanssa, Pekkarinen katsoo.

Vanhanen saa kritiikkiä

Tiedotustilaisuudessa Pekkarinen esitti myös kritiikkiä Matti Vanhasta kohtaan. Hän totesi, että Vanhanen on erinomainen johtaja, mutta...

- Ehkä sellaista kansanmiehisyyttä ripaus on puuttunut. Vanhanen on erinomainen harmonian hallitsija, varmaan jos minut valitaan, minä tuon tähän menoon vähän särmää ja ehkä näkemyksellisyyttäkin, hän pohti.

Menetykseksi Pekkarinen listasi sen, että kahden metrin Vanhasen sijaan saataisiin puolitoista metriä Pekkarista.

Aikoo pysyä keskisuomalaisena

Pekkarinen aikoo pysyä keskisuomalaisena ja jyväskyläläisenä.

- Minulla on tosin Helsingissä Munkkivuoressa asunto, johon tulee kesällä putkiremontti. Joudun olemaan monta viikkoa pois sieltä. Oikeastaan lisäponnin pyrkiä puheenjohtajaksi on se, ettei ole asuntoa. Saisi sitten muuttaa kesärantaan, Pekkarinen nauratti tiedotustilaisuudessa.

Keskustan Keski-Suomen piiri ilahtui Pekkarisen mukaanlähdöstä.

- Tämä on sitä mitä Keskustan Keski-Suomen piiri on toivonut. Nyt keskustelemme Maurin kanssa millaista tukea hän kaipaa, kertoo toiminnanjohtaja Pauliina Maukonen-Kärkkäinen

Pekkarinen on toiminut kansanedustajana vuodesta 1979, ja ministerinä hän on ollut neljässä hallituksessa, kun Anneli Jäätteenmäen lyhytaikaiseksi jäänyt hallitus lasketaan mukaan. Hän on ollut sisäministeri, kauppa- ja teollisuusministeri ja siis parasta aikaa elinkeinoministeri.

Aiemmin tiedotustilaisuuksissa ovat Keskustan puheenjohtajiksi lähteneet pyrkimään ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen, hallinto- ja kuntaministeri Mari Kiviniemi ja kansanedustaja Timo Kaunisto.

Pekkarinen on sanonut pitävänsä erityisesti Paavo Väyrysen haastamista innostavana. Hän toimi 1970-luvulla Väyrysen poliittisena sihteerinä.

Pekkarinen esiintyy huomenna TV1:n ykkösaamussa.