Kokoomuksen puheenjohtajan ja valtionvarainministeri Jyrki Kataisen mielestä keskustan uuden puheenjohtajan pitäisi ottaa myös pääministerin tehtävät hoitaakseen jo hallituksen toimintakyvyn takia.
- Kun neljä henkilöä istuu, niin on hyvä, että kaikki tietävät, että siinä istuu päätösvaltainen ihminen, Katainen sanoo lehtihaastattelussa.
Kataisen mielestä olisi aika onnetonta, jossa yhdessä puolueessa informoitaisiin asioista puheenjohtajaa tai pääministeriä.
Hallituspohjaan Katainen ei kuitenkaan koskisi. Hänen mielestään sille ei ole perusteita. Lisäksi kokoomusjohtaja on sitä mieltä, että hallituksella pitäisi olla kunnon oppositio.
Pääministeri- ja hallituspohjakuvioiden lisäksi Kokoomuksen Jyrki Katainen muistuttaa, että seuraavan hallituksen pitää aloittaa jopa kahdeksan vuotta kestävä projekti julkisen talouden sopeuttamiseksi ja laihduttamiseksi.
Kataisen mielestä julkista taloutta pitää laihduttaa 1,5 miljardilla eurolla vuodessa kahdeksan vuoden ajan. Reseptit ovat jo julkisuudessa esitetyt: työurien pidentäminen, julkisen sektorin tuottavuuden lisääminen, kasvun vauhdittaminen, verojen korotuksen ja säästöt.