Ryhmän ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa kolmannen kauden kansanedustaja Inkeri Kerola Oulun vaalipiiristä. Ryhmän varapuheenjohtajana hän on ollut vuoden 2007 valtiopäiviltä lähtien.

Ryhmän toiseksi varapuheenjohtajaksi Keskustan eduskuntaryhmä valitsi järjestäytymiskokouksessaan kansanedustaja Juha Rehulan Hämeen vaalipiiristä. Vuoden 1996 marraskuusta lähtien kansanedustajana toiminut Rehula on ollut ryhmän varapuheenjohtaja vuodesta 2006.

Kaikki valinnat olivat yksimielisiä. Keskustan eduskuntaryhmä jatkaa järjestäytymistään torstaina jatkuvassa järjestäytymiskouksessa, jossa valitaan muun muassa ryhmän työvaliokunta.