Kuulin ministerin sanat autoradiosta: ”aivan pienet lapseni haluavat että heillä on joku osuus äidistä jatkossakin”… ja: ”haluaisin että en joutuisi ulkoistamaan itseäni omasta perhe-elämästäni”. Voi veljet, millaisessa yhteiskunnassa me elämme, jos äiti (tai pitäisi tietysti sanoa: vanhempi) joutuu painimaan tällaisten omantunnon kysymysten kanssa. Totta helkatissa niinkin pienillä pojilla kuin mitä Lehtomäellä on, on oikeus saada osuus äidistään. Eikä tietenkään kenenkään pidä joutua ulkoistamaan itseään perhe-elämästään!
Olin aivan varma siitä, että Lehtomäen päätös ja hänen julkisuuteen tuomansa perustelut muuttavat suomalaista työelämäkäsitystä sekä työn ja kodin suhdetta. Koin ministerin päätöksen pelkästään arvostettavana ja esimerkillisenä tekona, joka tulisi saamaan useita seuraajia – myös miesten piiristä.
Vaan kuinka kävi? Oli kulunut viikko Lehtomäen ilmoituksesta, ja sain eteeni Satakunnan Kansan päätoimittajan Jouko Jokisen kirjoituksen, jossa hän oli sitä mieltä, että Lehtomäen päätöksen myötä naisten uraa latistava lasikatto lujittui ja laski. Hänen mielestään naisen rooliin kohdistuvat arvostukset taantuivat nyt. Päätoimittaja Jokisen mukaan Lehtomäki, jos olisi lähtenyt puheenjohtajakisaan mukaan, olisi antanut väkevän esimerkin siitä, että kaikki on mahdollista – myös pienten lasten vanhemmille.
Ja millähän hinnalla sekin esimerkki olisi annettu? Lapset muistelisivat aikuisina, kuinka he eivät nähneet äitiään kovin paljon, tai että äiti oli aina ihan väsynyt: nukahteli kesken iltasadun tai istui omissa ajatuksissaan. Lapset ovat pieniä lopultakin vain hetken – jos ajatellaan koko elämää. Miksi juuri silloin ihmisen pitäisi hoitaa yhtä tämän valtakunnan vaateliainta ja aikaavievintä tehtävää: puolueen puheenjohtajan ja pääministerin yhdistelmää.
Vaikka tässä kohtaa jo sykkeeni oli aikamoisissa lukemissa, lisää oli vielä luvassa. Jokinen kysyi: ”Mitä ajattelisimme upseerista, joka sodan uhatessa sanoisi, että taidan nyt keskittyäkin perhe-elämään.”
Illalla oli luvassa lisää mielen kuohua. Luin TS-Extrasta Turun yliopiston naistutkimuksen professorin Marianne Liljeströmin ajatuksen, että kun nainen valitsee perheen, sitä pidetään hienona asiana ja näin valintaan kytkeytyy myös äitimyytti.
Ei mitään myyttejä! Vain vanhemman halua olla läsnä, nauttia ja huolehtia jälkeläisistään. Ihan sama koskee niin äitiä kuin isää. Sen asian joko haluaa laittaa työn edelle… tai sitten työ menee edelle.