Koska kyseessä olivat viimeiset näytönpaikat Vancouveriin, ja koska järjestäjillä EI ollut pakkasvakuutusta taloudellisten menetysten varalle, kisat järjestettiin osittain kilpailusääntöjen vastaisissa olosuhteissa. Kahtena kisapäivänä kolmesta kisajärjestäjien pakkasmittari oli ainoa, joka näytti sallittuja pakkaslukemia, kaikki muut 2-4 astetta sallittuja kylmempiä lukemia. Eipä sillä sinänsä ole enää suurta eroa onko pakkasta -20 vai -22 astetta, kun kisat päätetään järjestää.
Ymmärrän täysin lukuisat poisjäännit viikonlopun kisoista. On urheilijan omalla vastuulla, jos hän päättää kilpailla sääntöjen vastaisissa olosuhteissa, ja palelluttaa itsensä tai sairastuu vaikkapa flunssaan kilpailemisen takia. Kuitenkaan urheilijalle ei anneta kovin paljoa vaihtoehtoja, jos tilanne on se, ettei ole jo tullut valituksi olympialaisten kisakoneeseen. Näytöt on annettava oman terveytensäkin uhalla. Tässä suhteessa jokaisen on käytävä oma jaakobin paininsa sen kanssa minkä asettaa tärkeimmäksi.
Itse päätin hiihtää perjantain sprintin kylmästä huolimatta. Tuloksena oli ensimmäinen SM-kulta kyseisellä matkalla, ja 11. SM-kulta putkeen. Nyt kaapistani löytyy kirkkain SM-mitali kaikilta hiihdettäviltä matkoilta. Harmittavasti Nousiaisen Ville katkaisi kultaputkeni sunnuntain pursuitissa, josta tuloksena oli hopea.
Olympialaisissa talvikisoissa ei muuten ole pakkasrajoja ollenkaan, joten ainakin viikonloppuna sai kaikelta varaa hyvää harjoitusta kunnon talvikelissä hiihtämiseen. Helmikuun keskilämpötila Whistlerissä kylläkin on vain pari astetta pakkasen puolella, mutta you´ll never know…
Päätin viimevuotiseen tapaan tehdä viimeisen voitelun arvokisoihin kotona. Valmistautumisleirillä ohjelmaan kuuluisi pari kevyttä harjoitusta päivässä, ja muu aika olisi melkoista lusmuilua jossakin hotellissa, jolloin pitkästyisin kuoliaaksi. En ole sen tyyppinen henkilö, joka jaksaa päivät pitkät tuijottaa läppäriltä kaiken maailman sarjoja tai elokuvia. Kaipaan ympärilleni kaikkea pientä puuhastelua ja arkirutiineja, silloin mieleni pysyy virkeänä. Päämatkani hiihdetään kisojen viimeisenä päivänä, joka sekin tukee päätöstäni jäädä kotiin mahdollisimman pitkäksi aikaa. Mielen todellakin pitää olla virkeä ja terävä silloin, kun sippi alkaa kolkutella olkapäätä 50km:n loppumatkasta.
Kaikin puolin oma tilanteeni kisoja ajatellen vaikuttaa hyvältä. Tour de Skin päättymisestä lähtien olotila on vain parantunut, ja nyt vaikuttaa yhä vahvemmin siltä, että kauden huippukunto osuu juuri olympialaisiin. Omaa positiivista virettä nostaa vielä se tieto, että muutkin joukkueen miehet vaikuttavat olevan paremmassa kunnossa kuin viime vuoden MM-kisoissa tai alkukaudesta, joten viestinkin osalta vaikuttaa hyvältä!
Pohjoismaisten lajien kisapaikalta Whistleristä Vancouverin keskustaan on matkaa noin kolme tuntia. Se tarkoittaa sitä, että kisojen avajaiset saa taas seurata television välityksellä, kuten Torinossakin. Olisi todella mukavaa olla mukana avajaisissa, mutta optimaalisen valmistautumisen kannalta on järkevää jättää kaikki ylimääräinen matkustelu ja patsastelu mahdollisimman vähälle. Toivottavasti Sotshissa suorituspaikat ovat lähempänä toisiaan…
Musti