- Maakuntaliitossa pidetään selvitystyön käynnistymistä erittäin tärkeänä, mutta se on todellakin tulevaisuushankkeita. Jos katsotaan keskeisiä kysymyksiä maakunnassa, niin näkisin Kanavuoren ja Vaajakosken liikennetulpan korjaamisen sekä nelostien kehittämisen paljon tärkeämpinä hankkeina, Vehviläinen sanoo.
Ministeri muistuttaa, että seuraavalla vaalikaudella pystytään tekemään paljon rajallisempi määrä liikennehankkeita kuin tällä vaalikaudella, joka alkoi ennen lamaa.
- Tämän vaalikauden alkaessa oli vielä hyvä nousukausi, ja pystyttiin runttaamaan useita hankkeita, nyt on ihan erilainen tilanne. Ensi vaalikauden mahdollisuudet ovat huomattavan paljon pienemmät.
Samalla matkakortilla bussiin ja junaan
Vehviläisen mielestä eri liikennemuotojen pitäisi toimia ennemminkin yhteistyössä kuin toistensa kilpailijoina.
- En haluaisi, että eri liikennemuotoja mietitään keskenään kilpailevina tekijöinä. Pitäisi pystyä luomaan sellainen järjestelmä, että yksittäiset matkustajat ja elinkeinoelämän tavarakuljetukset pystyisivät valitsemaan kulloiseenkin tilanteeseen parhaan ja tehokkaimman liikennemuodon.
Ministerin mukaan liikennevälineiden yhteistä lippujärjestelmää viedään eteenpäin yhtenä kärkihankkeena älyliikenteen startegiassa, joka on juuri hyväksytty.
- Meillä on monta eri lippujärjestelmää. Kuitenkin yhdellä matkalla käytetään montaa liikennevälinettä. Olisi järkevää, että saataisiin yksi yhteinen matkakortti, joka toimisi kaikissa välineissä. Se voisi olla vaikka kännykässä.
Täsmällisin junaliikenne Sveitsin jälkeen
Vehviläinen tyrmää syytökset VR:n jatkuvista myöhästelyistä.
- Kun katsotaan pidemmällä aikajänteellä, niin meillä on täsmällisin junaliikenne Sveitsin jälkeen, Vehviläinen sanoo.
Ministerin mukaan tiedotusta sen sijaan pitäisi pystyä parantamaan.
- Jos matkustaja ei tiedä, tuleeko juna, se on huono asia.
Uusi tiedotusjärjestelmä on Vehviläisen mukaan kehitteillä. Se piti ottaa käyttöön jo viime vuoden lopussa.
Vehviläinen puhui eilen Liikenneviraston Rata 2010 -seminaarissa Jyväskylässä, jossa käsitellään rautateiden yhteiskunnallista merkitystä ja älyliikenteen tulevaisuutta.