Kiviniemen mielestä pääministeri Matti Vanhanen on oikeassa siinä, että menoleikkaukset 1990-luvun tyyliin uhkaavat heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia.
- Minä en ole menoleikkausten kannalla, Kiviniemi sanoi.
Kiviniemen mukaan sen sijaan pitäisi pidentää työuria, kiristää verotusta ja tukea yrittäjyyttä ja sitä kautta talouskasvua.
Vihreiden verolinja hakoteillä
Kiviniemen mukaan suomalainen yritysverotus on ollut pitkään kilpailukykyistä, mutta muita EU-maita on jatkuvasti tarkkailtava, jottei asema heikkene. Jos vaikkapa Saksa laskee verokantaansa, on Suomen seurattava perässä, Kiviniemi arvioi. Suomessa on 26 prosentin yhteisöverokanta.
Kiviniemi olisi valmis kiristämään pääomaverotusta, vaikkei siitä varsinaiseksi rahasammoksi hänen mukaansa olekaan.
Vihreiden ehdotus poistaa pörssiin listaamattomien osakeyhtiöiden osinkotulojen verovapaus ei kuitenkaan saa ymmärrystä.
- Tämä esitys kyllä osoittaa, että vihreillä ei ole minkäänlaista arkielämän kokemusta yrittämisestä ja ylipäänsä siitä, miten työpaikat syntyvät, Kiviniemi sanoi.
Ikärasismi pois työelämästä
Kun työuria pidennetään, Kiviniemen mukaan se ei onnistu käskyttämällä vaan kannustamalla.
- Työelämässä pitää jaksaa pidempään, mutta myös ikärasismille pitäisi pystyä tekemään jotain, että siellä työssä voi aidosti jatkaa pidempään.
Kiviniemen mielestä yrityksen taloudellinen sopeuttaminen lykkäämällä vanhemmat työntekijät ulos ei ole hyväksyttävä toimintapa.
Ei suosikkia hallituskumppaniksi
Kiviniemelle kelpaisi hallitusyhteistyö niin kokoomuksen kuin SDP:nkin kanssa – siis sekä porvari- että punamultahallitus.
- Olen ollut molemmissa hallituksissa ministerinä ja molemmat kokemukset ovat olleet aivan hyviä, Kiviniemi sanoi.
Kiviniemi sanoi tulevansa erittäin hyvin toimeen kaikkien ministerien kanssa, vaikka pikkuongelmia aina tuleekin.
Kiviniemen mukaan hänelle on tärkeää, että yhteisesti sovitusta pidetään kiinni – toisin kuin esimerkiksi kiinteistöveron rajojen nostamisen osalta tapahtui viime vuonna. Silloin ministerit Jyrki Katainen (kok.) ja Stefan Wallin (r.) ilmoittivat julkisuudessa pelkän ylärajan nostosta, vaikka yhdessä oli sovittu myös alarajan nostosta.
”Kiviniemi on uudistaja”
Entinen keskustan kansanedustaja ja ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa pitää Kiviniemeä eurooppalaisena uudistajana ja toista puheenjohtajaehdokasta Paavo Väyrystä vanhakantaisena tahtopoliitikkona.
- Suurimmat erot ovat toimintatapakulttuurissa. Kiviniemi eheyttää enemmän, jakaa vähemmän. Kaikki merkit viittaavat siihen, että vaikka Väyrynen sanoo itse uudistuneensa, niin vanha tahtopolitiikka on pääsemässä hänestä valloilleen, Isohookana-Asunmaa sanoi.