Ahonen esittää Pohjanmaan uutisille kirjoittamassaan kolumnissa, että Vanhasen II hallituksen suunnitteleman turvallisuusohjelman lisäksi tarvitaan kansalaisten turvallisuuden takaamiseksi ja kehittämiseksi myös koko yhteiskunnan läpikäyvää keskustelua.

Suomessa on turvallisuuteen liittyviä ongelmia, joista ehkä keskeisin on väkivalta, kirjoittaa Ahonen. Hän pitää Suomea siitä huolimatta yhtenä Euroopan turvallisimmista maista. Suomessa kuitenkin kuolee ihmisiä henkirikoksen uhrina 2,5-kertaisesti Länsi-Eurooppaan verrattuna.

Noin 80 prosenttia henkirikoksista on tehty päihteiden vaikutuksen alaisena. Kansanedustaja Esko Ahonen korostaa ennaltaehkäisyn merkitystä ongelmien korjaamisessa.