Julkisen sanan neuvostoon on tehty ennätysmäärä kanteluita keskiviikkona Iltalehdessä julkaistusta kolumnista, jossa Kaarina Hazard käsitteli kriittisesti edesmennyttä kansanedustaja Tony Halmetta.

- Olihan se aikamoinen teksti, Soili Suonoja sanoo.

- Meidän kulttuurissa ei ole totuttu sanomaan totuuksia ihmisestä, joka on juuri kuollut, mutta sehän sisälsi hyvin kärjestetysti niitä totuuksia, mitä niissä muistokirjoituksissa ei sanottu ääneen, Jan Erola totesi.

- Kai sen kolumnin tavoitteena oli kritisoida Iltalehden paisutettua kirjoittelua, Kalle Isokallio totesi.

- Se, mistä en pidä tässä enkä muutenkaan pidä, että käydään ihmisen henkilökohtaisiin ominaisuuksiin kiinni, Isokallio jatkoi.

- Ymmärrän, mikä oli kolumnin tarkoitus, mutta hiukan olis ehkä voinut miettiä stilisointia, Isokallio sanoi.

- Se, että valitetaan Julkisen sanan neuvostolle, en ole varma, onko tämä sen väärti?

Valelääkärinä Suomessa?

Jälkiviisaat innostuivat keskustelemaan myös valelääkäreistä. Lääkäreiden ja sairaanhoitajien työtä valvova Valvira sai kovaa kyytiä vierailta.

- Suomalainen koulutusyhteisö on päässyt aivan uudelle tasolle. Erola laukoi.

- Valvira tää valvontavirasto, siis täydellinen epäonnistuminen. Siis he eivät hoida virkaansa ja kukaan ei eroa. Siis mun mielestä Valvirasta pitäisi nyt lähteä jonkun, Isokallio toteaa.

- En minäkään tarkista sellaisesta rekisteristä, josta Valvirakaan ei uskalla tarkistaa.

- Jonkun pitää älytä erota!, Isokallio puhisi.

Led-valot korviin

Masennusta voidaan oululaisyrityksen mukaan ehkäistä tulevaisuudessa korviin työnnettävillä led-valoilla.

- Jos katsojat haluaa sitä itse kokeilla, niin kannattaa tänä iltana lähteä kävelylle siten, että laittaa fikkarin korvaan. Jos aamulla on hyvällä tuulella, niin tää pitää paikkansa, Isokallio irvaili.

- Tuli mieleen ufo-ukot, Suonoja sanoi.

Mitä mieltä sinä olet?