Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini otti vastikään kantaa sen puolesta, että 14. vuottaan eduskunnassa istuva sosionomi Juha Rehula (kesk.) pärjäisi hyvin keskustan seuraavana puheenjohtajana ja pääministerinä. Rehulalla ei ole ministerikokemusta entuudestaan. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Uusi Suomi nettijulkaisussaan.

Nyt on kysytty myös kansalaisten mielipidettä siitä, miten Rehula pärjäisi Suomen pääministerinä.

Perjantaina alkuiltapäivällä kyselyyn oli vastannut liki 970 ihmistä. Valtaosa, 39 prosentti, vastaajista ei tiennyt, kuka Rehula on ja oli vahvasti sitä mieltä, ettei hänessä ole ainesta pääministeriksi. Hieman pienempi joukko, 24 prosenttia ihmisistä, oli täysin vastakkaista mieltä: heidän mielestään hollolalaiskansanedustaja sopisi tehtävään erinomaisesti.

Noin 16 prosenttia vastaajista totesi, että nykyisen pääministerin Matti Vanhasen jälkeen kuka tahansa kelpaa. Kymmenisen prosenttia ihmisistä tuumasi, että Rehula kelpaa tehtävään, muttei kuitenkaan ole siihen paras vaihtoehto. Saman verran vastaajista oli myös sitä mieltä, että Rehulalla ei vielä ole riittävästi eväitä ja kokemusta on kerättävä ensin muualta.