Uutta Euraa valmistelevan ohjausryhmän ja myös Euran kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Kalli myöntää tilanteen vakavuuden, mutta toivoo, että yksittäiset kunnallispoliitikot laittaisivat nyt jäitä hattuun ja odottaisivat kunnanjohtajien talouden tervehdyttämisesitystä, jonka tulisi valmistua ensi maanantaiksi.
Jos esityksessä päästään yksimielisyyteen, ja jos kunnanhallitukset sen hyväksyvät, voidaan asia viedä alkuperäisellä aikataululla eteenpäin. Myös ministeriössä asian eteneminen jatkuisi tämän jälkeen normaalisti.
Jos yhteisnäkemystä talouden tervehdyttämiseen ei synny maantaihin mennessä, Kalli antaa ymmärtää, että Uuden Euran taru on lopussa.
- Sitten varmaan tapahtuu niin, että kyseiset valtuustot joutuvat toteamaan, että ne päätökset, mitä aiemmin on tehty, eivät pidä enää paikkaansa. Sen jälkeen ilmoitetaan asiasta valtioneuvostolle kuntaministeriöön, että aikanaan jätetyt hakemukset vedetään pois, sanoo Kalli.
Pitkään valmistellun kuntaliitoshankeen kaatumista Kalli pitäisi suurena menetyksenä Pyhäjärviseudun asukkaille ja elinkeinoelämälle. Se luo myös epävarmuutta koko Satakunnalle. Sen tähden minusta pitää edelleen yrittää tehdä kaikki se työ, jolla tätä hanketta voidaan viedä eteenpäin.