Kuinka paljon kaksikkovene painaa, kuinka pitkät ovat airot, mitä virkaa näyttelee keulapallo, missä veneessä on svirveli, mistä löytyy kaulus tai miksi soutukisoissa ei voi verrata kilpailuaikoja toisiinsa?
Minna: Kaksikkoveneen minimipaino on 27kg. Kilpailuissa veneitä punnitaan ja mikäli vene painaa vähemmän on edessä suoraan hylkäys. Airot ovat 288cm pitkät ja keulapallon tehtävä on olla ensimmäisenä maalissa: aika otetaan keulapallosta. Svirveli on se mihin airo laitetaan veneen hankaimessa kiinni ja kaulus löytyy airosta juuri samasta kohtaa kun airo ja Svirveli kohtaavat.
Sitten seuraa TÄRKEÄ TIETO! Soudussa erien välisiä aikoja ei voi suoraan verrata keskenään, koska pieni tuulen vire vastaan tai myötään muuttaa heti loppuaikoja. Kunto ei parane tai huonone pelkkien aikojen perusteella, suurin aikojen muuttaja on keli. Samassa erässä soutavien aikoja voidaan ainoastaan vertailla. Kilpailuissa pääsee alkueristä ja keräilyistä eteenpäin siis vain sijoituksen perusteella.
Minkälaisia harjoituksia teette? Kuuluuko harjoituksiin muita lajeja? Kuinka paljon on painonpudotus pois voimasta?
M: Soudamme viikossa kaksi kertaa yksiköllä ja n. kahdeksan kertaa kaksikolla. Viikon aikana on kaksi voimaharjoitusta (sis. loikat, keskivartalojumppa ja voimaosio salilla), vauhtikestävyys- ja hapenotonharjoitus sekä peruskestävyyttä lajinomaisesti. Muita oheislajeja ovat mm. pyöräily, juoksu, talvella hiihto sekä muita lajeja oman mieltymyksen mukaan.
Painonpudotuksessa perusvoima heikkenee koko ajan kesän loppua kohden, mikä tekee harjoittelun haastavaksi. On vaikea heittää arvioita, kuinka suuri muutos on kun ”normipainosta” tiputetetaan n 5-8kg niin kyllä se kehossa jo tuntuu.
Miten löysitte toisenne ja päädyitte soutamaan yhdessä?
Sanna: Täytyy sanoa, että on aikamoinen onnenkantamoinen, että löysimme ensinnäkin soudun lajiksemme ja sen kautta istahdimme samaan veneeseen. Aluksi Minna souti kaksikkoa nykyisen valmentajamme, Ilonan kanssa ja minä kisasin yksiköllä, mutta erilaisten testien kautta Minnasta ja minusta muovautui kaksikkopari. Nyt siis veneessä on itäsuomen mie (Minna) ja eteläsuomen mää (Sanna) Kaksikkosoutu vaati minulta myös tekniikan muuttamista yksiköstä kaksikkoon, nyt työ on veneessä tehtävä yhdessä ja samaan tahtiin!
Vähän lisää koukeroita yksikön ja kaksikon sekaan... tulevana viikonloppuna kisaamme Jämsänkoskella SM-kilpailuissa yksiköllä. Molempien ”päävene” on kaksikko, mutta nyt huhkimme kisan verran omissa veneissämme ja ensi viikolla palaamme taas tutusti puurtamaan kaksikolla treenejä.
Kaunis kiitos kysymyksistä! Vielä on kesää jäljellä… nautitaan auringosta ja kärpäsistä;)
Sanna ja Minna