Edellisviikolla pakenin vatsataudin jälkimaininkeihin ja viime viikolla päälle pamahtaneeseen flunssaan. Nyt käytän selityksenä täyteenbuukattua aikatauluani sekä tietysti keskiviikkoillan ja torstaiaamun sateita. Samalla huomaan jälleen, kuinka helposti liikunnan tauko venyy, jos pahalle antaa pikkusormensa.
Taas kerran olen miettinyt sitä, kuinka amatööripohjainen huippu-urheilija järjestää harjoittelun ja muun elämän toteutettavaan muotoon. Vaikka itse olenkin super-amatööri, eivätkä harjoittelumääräni ole oikeisiin urheilijoihin mitenkään vertailukelpoisia, niin silti 24 tuntia ei tahdo riittää yhdessä vuorokaudessa.
Viimeiset seitsemän päivää ovat kieltämättä olleet ohjelmoituja: työmatkaa, harrastusiltoja sekä edessä olevaa matkaa maaseudulle ja siihen liittyviä järjestelyjä. Flunssa on onneksi haihtunut taivaan tuuliin, eikä jäljellä ole muuta estettä liikunnalle fysiikan puolesta kuin ehkä väsymystä.
Uni on maistunut. Sekin on hyvä juttu, sillä aika moni on heristellyt sormeaan, kun olen kertonut kevään juoksuistani. Levon tarvetta on alleviivattu.
Pientä ponnistelua kuitenkin
Lauantaina juoksin ulkomaan työmatkallani kolme varttia. Kuuden yön reissulla oli tarkoitus pystyä paljon parempaan, olinhan pakannut mukaan jälkikäteen ajatellen jopa tarpeettoman paljon lenkkivarusteita.
Maanantai-iltana kotimaassa Kouvolan komeissa puitteissa media kohtasi pesäpalloväen perinteisessä haasteottelussa. Oman panokseni jäi vaatimattomaksi, mutta tärkeintä olikin se, että median voittoputki jatkui tänäkin kesänä.
Tiistai-iltana nytkähtelin kolme tuntia Ratinassa, mutta en jalkapalloa pelaten. Siihen eivät taitoni eivätkä lajiominaisuuteni riittäisi millään. Vauhdittaja tuli tällä kertaa kulttuurin puolelta.
Ehkä ensi viikolla riittää kerrottavaa
Käynnissä on miniloma. Viikonlopun juhlien jälkeen saattaa syntyä harjoittelussa taas toisenlaista jälkeä. Palaan asiaan ensi viikolla, ehkä vasta loppupuolella. Kirjoituksen sävyn on määrä olla toisenlainen ja paljon viimeaikoja hikisempi.
Mikko Hannula