Suurimpana suosikkina pidän kuitenkin Thomas Morgensternia. Hän on uskomattoman tasainen suorittaja ja on kykenevä myös voittamaan kilpailuja. Kovan haasteen antavat maamiehet Gregor Schlierenzauer ja Andreas Kofler. Saksasta on noussut kaksi uutta ja nälkäistä haastajaa Richard Freitag ja Severin Freund, mutta kotiyleisön paine saattaa olla vielä liikaa varsinkin avauskilpailussa. Puolan Kamil Stoch ei vielä ole päässyt kesän tasolleen, mutta pystyy parhaimmillaan taistelemaan jopa voitosta. Engelbergin viikonloppuna parasta nousukuntoa esitti Norjan Anders Bardal. Mikäli sama tahti jatkuu, ei häntä voi jättää pois laskuista.

Eräs mielenkiintoinen nimi on Simon Ammann. Tuleva mäkiviikko on suurella todennäköisyydellä hänen hienon uransa viimeinen. Samalla se on viimeinen mahdollisuus saavuttaa himoittu mäkiviikon voitto, joka on kiertänyt miestä kuin olympiamitali Janne Ahosta. Jo ennen kauden alkua hän sanoi mäkiviikon olevan kauden ehdoton päätavoite ja jätti tämän takia Rukan maailmancup-viikonlopun väliin keskittyen harjoitteluun. Alkukauden kilpailut eivät ole Ammannin kohdalla toistaiseksi olleet aivan parasta, mutta tämä ajoituksen mestari voi vielä yllättää kaikki.

Tästä nähdään, että pakka on kutkuttavasti auki. Kenen hermo kestää ja kykenee tekemään kahdeksan tasaisen hyvää suoritusta seuraavan puolentoista viikon aikana. Uskon, että tänä vuonna jännitystä riittää viimeiseen hyppyyn asti.

Suomen "joukkue"

Suomella on tämän vuoden mäkiviikolle ainoastaan kolme maksettua paikkaa. Suomi saa halutessaan ilmoittaa kuitenkin neljä urheilijaa mukaan. Neljännestä paikasta karsitaan Engelbergin Continental Cupissa juuri ennen mäkiviikon alkua. Tätä kirjoittaessa ensimmäinen kahdesta COC-kilpailusta on hypätty ja paras suomalainen oli Sami Heiskanen sijalla 36. Kukaan meikäläisistä ei päässyt toiselle kierrokselle. Näillä suorituksilla ei mäkiviikolle ole mitään järkeä lähteä. Näin ollen ennustan, että tulemme näkemään ainoastaan kolme suomalaista mäkimiestä torstain karsinnassa. Aika hurjalta kuulostaa, mutta tämä on Suomen taso tällä hetkellä.

Ennakkoon kolmikkomme Hautamäki, Happonen, Koivuranta saa lähteä kohti Oberstdorfia ilman suurempia menestyspaineita. Toivottavasti tilanne muuttuu viikon edetessä. Happosen vire on ollut kauden edetessä laskujohteinen. Tämä on varmasti seurausta siitä, että fysiikka ei ole loukkaantumisten jäljiltä sitä luokkaa kuin sen pitäisi olla. Kilpailutahti on väsyttänyt jalkaa ja se heijastuu suoraan tekniikkaan. Joululoma on tullut tarpeeseen ja mikäli se on käytetty oikein, voi Happonen yllättää meidät iloisesti.

Anssi Koivuranta sai varmasti Engelbergin mahtihypystään sitä kaivattua itseluottamusta, vaikka toisessa hypyssä jännitys teki vielä tepposet. Nyt hän on taas askelta valmiimpi ja toivotaan hyvän vireen jatkuvan. Sijoitukset lähelle top kymppiä ovat mahdollisia.

Matti Hautamäen suorituksista on näkynyt tuska koko kauden ajan. Odotukset joita hän ennen kauden alkua itselleen asetti, eivät ole toistaiseksi toteutuneet alkuunkaan. Nöyryys tekemisessä on mennyt jo nöyristelyn puolelle ja sitä Matin ei tarvitsisi tehdä. Ikä ei vielä Mattia paina eivätkä ne taidot ole mihinkään kadonneet. Ainoa mikä on kadonnut, on usko siihen, että hän voi edelleen taistella kärkisijoista. Toivotaan , että se löytyy jo mäkiviikon aikana.

Jännittäviä hetkiä!