Presidentin uudenvuoden puheen perinteen aloitti presidentti P.E.Svinhufvud vuonna 1935, jolloin vuoden ensimmäistä viikkoa alettiin viettää sovinnollisuuden viikkona.
- Valmistautukaamme tehtäväämme varten, liittykäämme lujasti yhteen, lyökäämme veljen kättä toinen toisillemme, siirtäkäämme joutavat riitaisuudet syrjemmäksi, olkaamme hyviä ja jaloja toinen toisiamme kohtaan pyrkien toisinajattelevienkin vilpittömään ymmärtämiseen, hän lausui tuolloin.
Svinhufvudin puheita siivittivät Mäntsälän kapinan melskeet, mutta kuulostaisiko sitaatti ihan mahdottomalta Niinistön, Haaviston tai Väyrysen suussa? Ehkä pyyntö olla jalo toinen toisiamme kohtaan olisi naiivi vihapuhevuoden päätteeksi 2011.
Svinhufvudin ajan patinoima radiopuhe on Yleisradion vanhin säilynyt ohjelmatallenne, jonka voi edelleen kuunnella Ylen elävästä arkistosta.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskus on koonnut mainion kokoelman presidenttien uudenvuoden puheista. Kotuksen nettisivuilta löytyvät kaikki uudenvuoden puheet vuosilta 1935-2006.
Sivulla on myös laskelmia puheiden pituuksista, ja siitä mitkä ovat niiden yleisimpiä substantiiveja tai verbejä. Puheiden ja laskelmien avulla löytää presidenttien välisiä eroja ja mielenkiintoista ajankuvaa.
Mistä esimerkiksi kertoo se, että eniten minä-muotoa ovat käyttäneet Paasikivi ja Kekkonen?
Vesa Heikkisen ja Tuure Hurmeen kirjoittama artikkeli Kansalaiset, tasavallan presidentti puhuu vertailee Kekkosen puheita muiden presidenttien puheisiin.
Artikkelista käy ilmi muun muassa kuinka Kekkonen patisteli, vaati, piikitteli, synkisteli ja siteerasi usein itseään. Kirjoittajat löytävät myös värittömyyttä ja yltiöasiallisuutta numeropaljouksineen hyvänä ja karismaattisena puhujana pidetyn Kekkosen esiintymisistä.
Uusi puheenpitäjä valitaan kuukauden kuluttua. Millaista uudenvuodenpuhujaa haluaisitte kuulla?