Kauppalehdenmukaan karu totuus valkenee vähitellen kaikille. Valtiontaloudessa kuljetaan nyt pelon ja hienoisen toivon polkua. Menoleikkauksilta ja veronkorotuksilta ei vältytyä, mutta lyhyt taantuma on kaikkien yhteinen joulutoivomus.
Vielä alkusyksystä demarit kiistivät nopeat korjaustarpeet, muistaa lehti. Nyt valtiovarainministeri Jutta Urpilainen myöntää, että viimeistään keväällä on pakko tehdä uusia menoleikkauksia ja korottaa veroja.
Tasapainohallituksen ratkaisut tehdään sulle-mulle -periaatteella, kirjoittaa Kauppalehti. Siksi kokoomus saa läpi tahtonsa menoleikkauksista ja demarit varakkaiden verojen korotuksista.
Toisaalta demarien kammoamaa arvonlisäveron korotuspäätöstä lienee keväällä mahdoton välttää.
Pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri Urpilainen lupaavat kevään kehysriihestä myös rakenneuudistuksia. Se tarkoittaa kiistellyn kuntauudistuksen toteuttamista ja pitkään vitkutellun eläkeikärajan nostamista, toteaa Kauppalehti.
Hallituksen linjaerot korostuvat
Perusturvan parantaminen nousee eduskunnan syyskauden suurimmaksi saavutukseksi, arvioi SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman uutispäivä
Demarinhaastattelussa.
Backmanin mukaan on hyvä, että panostus perusturvaan tehtiin heti, koska myöhemmin se olisi voinut jäädä tekemättä.
Hallituspuolueiden väliset väliset linjaerimielisyydet ovat Backmanin mukaan olleet olemassa jo hallitusohjelman kirjoittamisesta lähtien ja käynevät entistä selvemmiksi laihojen aikojen edessä.
Kokoomus puhuu enemmän leikkauksista. Me puhumme enemmän hyvinvointivaltion turvaamisesta, joka ei voi tapahtua leikkaamalla, Backman vertailee Demarin haastattelussa.
Eri maailma kuuden viikon kuluttua
Ilkkamuistuttaa, että eilen joululaulujen säestämänä talvilomalle singantaneita kansanedustajia odottaa kovin erilainen maailma, kun he helmikuussa palaavat takaisin Arkadianmäelle.
Lehden mukaan kuuden viikon loma tuntuu etenkin tänä päivänä pitkältä ajalta. Jo nyt tiedetään että talousnäkymät, joihin hallitus valtiontaloutta loppukesästä perusti, olivat auttamatta liian optimistisia. Edessä on siis karuja päätöksiä, jotka voivat vavisuttaa myös hallituksen sisäistä ilmapiiriä.
Heti alkuvuodesta päättäjien eteen räpsähtävät tunteita kuumentavat kuntauudistus ja kysymys työurien pidentämisestä. Konkreettisin esimerkki muuttuneesta maailmasta on se, että Mäntyniemeen on juuri valittu uusi emäntä tai isäntä, toteaa Ilkka.
Kansan kärttyisä käsi on antelias
Aamulehtisiteeraa tuoretta tutkimusta ja toteaa että mukaan kansan käsi on kärttyisä myös tänä vuonna siitä huolimatta että talouden taivaalla on synkkää.
Jokainen suomalainen lahjoittaa vuodessa keskimäärin 107 euroa hyväntekeväisyyteen. Vähävaraiset suomalaiset ja ulkomaalaiset saavat siis kansalaisilta yli puoli miljardia euroa vuosittain. Ehkä emme sittenkään ole niin itsekkäitä yksilöllisyyttä korostavassa maailmassamme, lehti pohtii.
Suomalaisten hyväntekeväisyys kukoistaa etenkin joulun alla. Yhä harvempi tarvitsee enää lisää tavaraa nurkkiinsa pyörimään, lehti muistuttaa. Vaihtoehtoinen lahja on oiva keino muistaa hädänalaisia lähimmäisiä.
25 eurolla kehitysmaissa nainen saa ammatin, lapselle voi ostaa koulupuvun, perheelle vuohen tai summalla voi lahjoittaa vaikkapa aterian koko kylälle, listaa Aamulehti.