Yksi teema, Euroopan talouskriisi on toistaiseksi hallinnut vaalikeskustelua. Se palvelee ehdokkaista erityisesti Väyrystä ja Soinia, jotka voivat vuorovetona pommittaa toisinajattelullaan Niinistöä ja myös Lipposta. Presidentin vaalissa velkakriisin ei pitäisi olla valinnan ykkösperuste, mutta politiikassa ei olekaan kysymys siitä, millainen todellisuus on, vaan millainen kuva todellisuudesta annetaan. Soini ja Väyrynen ovat käyttäneet tämän tilaisuuden hyväkseen.
Edellisissä vaaleissa vuonna 2006 Niinistö nousi toiselle kierrokselle ideavarkaudella, Työväen presidenttinä. Kokoomus on käyttänyt samaa konseptia, muiden puolueiden ideologioiden nielaisua, menestyksellisesti myös eduskuntavaaleissa ja vaalireseptejä on vaihdeltu Ruotsin veljespuolueen moderaattien kanssa. Pääministeri Fredrik Reinfeldt on ideavarkauksilla onnistunut uuvuttamaan sosialidemokraatit ja lamaannuttamaan hallituskumppaniensakin kannnatuksen.
Tulevina viikkoina nähdään, millä mielikuvilla ehdokkaat yrittävät ottaa haltuunsa koko kansan presidenttiyttä. Omasta agendastaan ei välttämättä tarvitse paljastaa nykyistä enempää. Negatiivinen kampanjointi eli kilpalijoiden mollaaminen saa äänestäjät epävarmoiksi, alttiiksi uudelleenharkinnalle tai jopa jäämään kotiin. Vastustajien arvostelu on kampanjatutkimusten mukaan yhtä tehokasta, ellei tehokkaampaa kuin itsensä kehuminen. Meillä se yleensä otetaan käyttöön vasta toisella kierroksella, josta jäi paha jälkimaku 1994 Rehnin ja Ahtisaaren kaksintaistelun jälkeen.
Kisa kakkoskierroksesta on niin tiukka, että monenlaisia keinoja saatetaan harkita.
Nyt tarkkana. Todellisuuskuvan maalarit ovat liikkeellä.