Biden ei kuitenkaan kertonut, millaista apua Yhdysvallat on valmis konkreettisesti antamaan.

- Seisomme rinnallanne, kun joudutte kohtaamaan vaikeita vaatimuksia Kansainväliseltä valuuttarahastolta ja Euroopan Unionilta. Olemme valmiita auttamaan kaikin tavoin, Biden sanoi.

Biden myös arvioi, että kovalla työllä ja pienellä onnella vuoden kuluttua Kreikan tukala tilanne on helpottanut.