Keskustan Pohjois-Savon piiri on jo haalinut maakunnasta pari sataa sitoumusta tulevilta ehdokkailta. Alhaisten kannatuslukujen ei myönnetä olevan syynä varhaiseen liikkeellelähtöön lokakuisiin kunnallisvaaleihin.

- En tiedä onko aikainen aloitus huolissaan oloa kannatuksesta, vai strategisesti suunniteltua, ennakoitua asioiden hoitoa, muotoilee Keskustan Pohjois-Savon piirin toiminnanjohtaja Kimmo Valta.

Perussuomalaisten nousu askarruttaa

Moni muu puolue odottaa presidentinvaalien yli oman ehdokashankintansa kanssa. Niin tekee esimerkiksi kokoomus.

Perussuomalaisillakin ehdokashankinta on alkutekijöissään, mutta uho on jo valtava. Pohjois-Savossa lupaillaan ehdokasmäärän kolminkertaistuvan edellisvaaleihin verrattuna ja puolue lupailee saavansa riveihinsä nimekkäitä loikkareita.

Pohjois-Savon Kokoomuksen toiminnanjohtaja Eeva-Liisa Perki-Latvaniemi odottaa perussuomalaisten vaaliteesejä mielenkiinnolla.

- Tiukka kilpailu äänistä on tulossa ja aivan varmasti perussuomalaiset eduskuntavaalityönsä pohjalta onnistuvat tekemään erittäin hyvän kuntavaalikampanjan. Odotan itsekin mielenkiinnolla, mitä perussuomalaisten kuntapoliittiset avaukset ovat, hän sanoo.

Kuntauudistus vaalien isoin teema

Ensisyksyn kunnallisvaalien teemaksi on nousemassa kuntauudistus. Pohjois-Savossa puuhaillaan jo kuntaliitoksia ja kuntaministerin kuntakartta esitellään aivan lähiaikoina.

Todennäköisesti ensi lokakuun vaalit jäävät historiaan viimeisiksi nykylaajuudessaan.

Iso kysymys onkin, riittääkö pieniin liitoskuntiin ehdokkaita ja miten kuntauudistus vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen.

- Kuntarakennekeskustelu voi olla aika arvaamatonkin kunnallisvaalien kannalta, pohtii keskustan Valta.

- Uskon, että sekä ehdokkaat, että äänestäjät ovat näiden asioiden ympärillä liikkeellä aivan eri tavalla kuin aiemmin, arvioi Perki-Latvaniemi.

Kunnallisvaalit käydään 28. päivä lokakuuta 2012. Ennakkoäänestys käynnistyy lokakuun 17. päivä.