Rukan viikonloppu oli kaikin tasoin vaikea. Tuuli sotki aikatauluja ja harjoitushyppyjä oikeissa lumiolosuhteissa tuli ainoastaan kaksi ennen tositoimia. Näitä vaikeita olosuhteita meidän joukkueemme ei osannut käsitellä. Joukkuemäki oli täydellinen katastrofi jossa kukaan hyppääjistämme ei saanut mitään aikaan.
Päävalmentaja kertoi yliyrittämisestä. Mistä tämä johtui? Siitä, että ei oltu henkisesti valmiita aloittamaan kilpailemista muita vastaan. Ei luotettu oman tekemisen tasoon, välineisiin, olosuhteisiin ja pelättiin epäonnistumista. Moni tv-katsoja voisi luonnehtia joukkuemäen suomalaisilmettä tahdottomaksi. Ei, siitä ei ollut kysymys. Tahtoa meidän urheilijoillamme riitti aivan liiankin kanssa, mutta tunnetila ja toteutus eivät vain kohtaa tällä hetkellä.
Suomen joukkueessa on jo pidemmän aikaa vähätelty kesä-GP:n tärkeyttä (myös minun päävalmentaja aikana). Totuus on kuitenkin se, että samat miehet ovat yleensä kärjessä myös lumikauden alkaessa. Totta kai kesä on harjoittelemisen aikaa, mutta kilpailutuntuman säilyttäminen on myös oleellinen osa harjoittelua. Kannattaa varmasti jatkossa harkita huolella.
Henkilökohtaisessa kilpailussa vähän helpotusta
Henkilökohtaista kilpailua ei voida Suomen joukkueen kohdalta pitää menestyksenä, mutta se oli pieni askel parempaan. Happosen kymmenettä sijaa voidaan pitää erittäin hyvänä ja hän pystyi parantamaan jokaisella suorituksella viikonlopun aikana. Lopputulos ei ollut vielä lähelläkään huippua, mutta lupaa hyvää jatkoon. Kaiken kaikkiaan uskomaton paluu… taas kerran!
Hautamäen suorituksista paistoivat ne kaikki itseluottamuksen puutteen osa-alueet joita edellä luettelin. Viimeisen metrin aikana kaikki teho irti jaloista ja sen seurauksena huono tasapaino heti ponnistuksen jälkeen, loppu on sitten vain taistelua. Tosin siinä näkyi myös se hirvittävä potentiaali mitä Matilla löytyy. Noinkin huonot suoritukset mahdollistavat taisteluun kympin joukossa.
Koivurannan ja Muotkan suoritukset olivat lähellä sitä, mitä odotinkin. Lupauksia paremmasta molemmilla on ja Koivuranta pystyi jo parilla yksittäisellä hypyllä lunastamaan niitä odotuksia, joita häneen on asetettu. Rauhallisuutta vaan suorituksiin niin hyvä tulee.
Miten tästä eteenpäin?
Hyvin luultavaa on, ettei hyppäämään päästä ennen seuraavia kilpailuja. Jotakin pitäisi silti tehdä, että se kaivattu helppous suorittamiseen löytyisi. Nyt on tärkeää keskittyä yhteen asiaan kerrallaan. Jokin yksinkertainen osa-alue suorituksessa, joka on riittävän konkreettinen. Usein sorrutaan tällaisessa tilanteessa tekemään liian radikaaleja ratkaisuja ja keskittymään liian moniin asioihin. Tällä aikataululla se ei ole mahdollista. Uskoa paremmasta on olemassa, mutta se ei tule voivottelemalla menneitä vaan kurkottamalla tulevaan. Tsemppiä ukot!