- Se on ongelma, että me painimme nipistysten, kiristysten ja puristusten kanssa koko maassa. Poliittinen päätöksenteko vaatii liikennepoliittisen selonteon yhteydessä ratkaisun siitä, lisätäänkö rahaa perusväylänpitoon vai voidaanko isommista liikenneinvestoinneista siirrettäisiin tietyksi ajaksi 100 miljoonaa euroa perustienpitoon.

Liikennevirasto on siirtänyt runsaat seitsemän miljoonaa euroa Pohjois- ja Itä-Suomen päällysterahoja eteläiseen Suomeen. Lisäksi virasto epäsi lisärahan vaarallisen Kelujärvi-Hihnavaara -tien parantamiseen. Lapissa nämä tiedot ovat luonnollisesti herättäneet ärtymystä. Etenkin siksi, että kaivokset tuovat runsaasti lisää liikennettä teille.

Keskiviikkona Sodankylässä vieraillut ministeri vakuuttaa tuntevansa Kelujärven ja Hihnavaaran välisen tien ongelmat. Hän ei suoraan ota kantaa tämän tien kunnostamiseen, mutta lupaa yhden asian - nimittäin jälleen uuden paperin.

- Hallituksessa aiotaan tehdä oma hankeohjelma kohteille, joiden liikenneturvallisuutta on parannettava. Sen aika on vuosina 2013-2014.

Edellisellä Lapin vierailullaan Kyllönen lupasi selvityksen Pohjois-Suomen kaivosten tie- ja rataliikennetarpeista. Selvitys on yhä kesken, mutta se valmistunee ensi vuoden alussa.