Avopolkimilla se kyllä onnistuu. Nostoliikettä ei vain voi tehdä. Näin joutuu keskittymään kuinka pyörän saa liikkeelle kampikierroksen muita osioita hyödyntäen. Aluksi ajaminen oli vaikeaa ja keskittymisen herpaantuessa jalan nostaa polkimelta pois. Ensimmäiset lenkit olivat todella vaikeita ja pyörällä ei päässyt jyrkkiä nousuja millään ylös. Sai huomata kuinka heikossa kunnossa vartalon tukilihakset olivat. Ei vain saanut pidettyä pakettia koossa painaessa seisaaltaan poljinta täydellä teholla alas. Uudet lihakset rasittuivat.
Muutaman viikon jälkeen avopolkimet tuntuivat kuitenkin jo normaaleilta. Harjoittelu ei tuntunut enää siltä, kuin olisi kauppapyörällä liikenteessä. Pyörä eteni aika tasaisesti ja hiekalle ei jäänyt nousuissa katkoviivaa epätasaisesta voimantuotosta johtuen. Suurena erona lukkopolkimiin nähden avopolkimilla harjoittelussa oli se, miltä tuntui lenkin jälkeen. Lukoilla ajaessa lenkin jälkeen kuljen kumarassa. Minulla on nahea olo ja tekee mieli venyttää vartalon etuosaa. Avopolkimilla ajetun lenkin jälkeen ei paljoa jumeja ollut ja asento kävellessä oli melki takakeno.
Avopoljin aikana ajoasentoni muuttui myös täysin. Avareilla voi vain painaa, joten ajoasennon täytyy olla siihen suotuisa. Sain laskea satulaa aika paljon ja siirtää sitä taakse päin. Pakarat olivat todella tulessa ensimmäisten viikkojen ajan.
Mielenkiintoista oli myös huomata kuinka oma ajotekniikka, ei polkemistekniikka, perustuu lukkopolkimiin. Olin aluksi aivan hukassa juurakossa jalkojen pomppiessa polkimilta pois. En myöskään osannut hypätä esteiden yli. Siihenkin kuitenkin tottui nopeasti ja jalat alkoivat pysymään polkimilla. Vinkiksi voi antaa, että kannattaa hommata parhaat ja piikikkäimmät avopolkimet ja pyöräilyyn tarkoitetut tahmeapohjaiset avarikengät. Ne helpottavat ajoa huomattavasti. Painaessa polkimesta ne ovat suuren kosketuspintansa ansiosta jopa tukevammat kuin maastoajoon tarkoitetut lukkopolkimet.
Nyt ajettuani kuukauden avopolkimilla oli aika siirtyä takaisin lukkopolkimiin. Eihän avopolkimilla kuitenkaan kisoihin taida kehdata lähteä. Oli hieno huomata, että pidin avopoljin tekniikkani vaikka lukot olivatkin jaloissa. Sain kuitenkin lukoista apua metsässä joissakin ääritilanteissa, joissa painava jalka ei ollut vain painoasennossa. Sain silloin hiukan vetää polkimesta. Lukot rentouttivat myös jalkaa.
Monet jalan tukilihakset pääsivät taas lomalle, kun jalkaa ei enää tarvinnut pitää polkimella vaan se oli siihen lukittu. Minulla suurimman eron lukot tekivät rohkeuteen. Uskalsin rymistellä mäkiä alas paljon kovempaa, kun tiesin jalkojen pysyvän polkimilla. Tasaisissa nousuissa ja tasamailla ei suurta eroa vauhtiin tullut. Lukkopoljin meni hiukan kovempaa jäykkyytensä ansiosta. Hiilikuitu vastaan teräs on jäykempi kuin tossunpohja vastaan teräspiikki.
Minulle kokemus oli aika mullistava ja koitan pysytellä uudessa tekniikassa ja toivon sen tuottavan myös tulosta. Uuden mahdollisuuden avopolkimilla ajelu tuo myös kylmille talvikeleille. Miksi ei silloin laittaisi jotain lämpimiä kenkiä jalkaan ja tekisi muutaman lenkin avopolkimilla vaihtelun vuoksi.
Jukka Vastaranta