Kauden aikana urheilijaa alkaa vaivata väsymys ja tylsistyminen tekemiseen. Alkaa unelmoida, että voisi vain levätä ja syödä hyvin. Itselläni tämä vaihe alkoi jo heinäkuussa ja sen jälkeen kausi oli pelkkää sinnittelyä. Sinnittelemälläkin tulee tulosta aika pitkään kunnes kaikki paukut on käytetty.
Tällä kertaa kausi päättyi loukkaantumisen takia kuin seinään ja voimia olisi vielä ollut ehkä muutamaksi viikoksi. Pahimmista säryistä selvittyäni minulle tuli onnellinen tunne, että nyt on kausi ohi ja voi levätä. Pari päivää meni hyvin ja oli mukava vain olla ja syödä herkkuja.
Olotila muuttui kuitenkin huonoksi hyvin pian ja kuntonsa tuhoaminen ei maittanutkaan. Alkoi tehdä mieli tai oikeastaan tuli pakottava tarve tehdä jotain liikunnallista. Tarvetta varmasti lisäsi vielä se, että oikea käsi on paketissa, niin ei voi tehdä oikeastaan mitään järkevää. Ensiksi päätin aloittaa kävelyn, koska kipsi ei taivu pyörän tankoon. Kävelystä sai hiukan apua ja teinkin jopa neljän tunnin kävelyitä. Kävely ei kuitenkaan riitä, sillä treenanneena kaverina siinä ei saa kunnolla sykettä nousemaan. Kävelystä ei oikein tule hyvä olo. Sitä on kuitenkin tehty.
Parin kävelyn jälkeen päätin kokeilla juoksua sillä tärähtely ei enää sattunut käteen. Juoksin vauhdikkaan tunnin ja uitin samalla kipsiä hiessä. Olotila parani, mutta vähän juosseena sain jalkani siihen kuntoon, ettei tarvitse taas pariin päivään juosta. Eli kävelyn pariin ollaan taas palattu.
Tällä hetkellä on erittäin turhauttavaa kirjoitella yhdellä sormella tarinaa, kun ei voi juosta tai käyttää oikeaa kättä mihinkään järkevään. Kipuja ei kuitenkaan ole, niin ei tunne käyttävänsä aikaansa edes paranemiseen. Pakkomielle siis ajaa tekemään jotain, mutta sitten tulee mieleen kannattaisiko kuitenkin levätä, kun on se aika vuodesta, kun niin voi tehdä. Sitten mieltä taas pakottaa se, että haluaako käyttää lomansa tekemättä mitään mukavaa.
On kiva miettiä seuraavat treenin täyteiset 11 kuukautta kuinka katselin lomani kattoon. Yksi hyvä homma tässä turhautumisessa on. Tietää ainakin, että on halu urheilla ja sitä kannattaa jatkaa niin kauan kuin vain pystyy. Nytkin varmaan mieli paranisi, kun laittaisi pussin kipsin päälle ja lähtisi juoksemaan rikkinäisin jaloin sateeseen.
Jukka Vastaranta