Tai toivoin ja lähdinkin hakemaan tietenkin parempaa sijoitusta kuin keskeytystä, mutta ei mies voi aina jaksaa. Tässä on ollut jo kuukauden päivät tilanne, että koska mies räjähtää. On oltu aika räjähtäneitä ja kyllästyneitä reissu elämään ja kuuden tunnin viikoittaisiin hierontoihin ja pelkän salaatin jyystämiseen.
Ote on vähän siis lipsunut, mutta kunnon lepoa ei ole aikaan saatu. Eli siis ahdinko vaan syvenee. Toivottavasti menneen viikonlopun kolme kierrosta toimisivat levosta ja akut hiukan latautuisivat. Levon jälkeen tarvitaan kuitenkin kunnon treeniä ja sille ei oikein aikaa ole ennen Lokakuuta. Taukoa kisoistahan voisi ottaa, mutta tiimini ainoat kilpailut ovat juuri nyt ja nekin sattuu olemaan maailmancupeja, joten helpolla ei päästetä.
EM-kisojen huono vire saattoi kyllä olla muutakin kuin vain alavireinen aika vuodesta. Olin turvoksissa kuin pieni possu. Kesä on mennyt vesisateessa ja Slovakiassa olikin 30 astetta lämpöä monta päivää. Pitkästä aikaa oli niin kuumaa, ettei saanut nukuttua. En tiedä olisiko se saanut elimistön keräämään nestettä.
Toinen sellittely voisi olla nivunen. Olin toisella kierroksella todella lähellä kaatua nopeassa mutkassa. Siinä jalkani venyivät lähelle 180 asteen kulmaa ja nivunen revähti. Seuraavana päivän nivunen oli todella kipeä. Kisassa en mitään muuta huomannut kuin, että seuraavassa nousussa 10 miestä meni ohi.
Tällainen nivusten repiminen tapahtui edellisen kerran Winhaagissa, jossa myös tulos oli mystisen huono. Voisi olla, että nivuseen sattuessa jää jalasta voimaa käyttämättä ja tehot näin laskee. En tiedä, mikä oikea syy on, mutta hermo paloi kuitenkin niin pahasti, että oli parempi ajaa sivuun. Nuo huonot kierrokset radalla vain maaliin päästäkseen eivät ainakaan paranna suhdetta lajiin.
Mutta reissu jatkuu ja loppua ei näy. Olen nyt vaihtanut maata lännemmäksi Tsekkeihin. Täällä on maailmancup. Rata on kamalaa pyöritystä ja näin kaksi kuukautta maratoneja hinkanneena se on suuri järkytys. Pyörä ei taivu mihinkään. Tuntuukin, ettei kaikkia lajeja oikein kannattaisi sotkea. Muutaman päivän kikkailun jälkeen päätin tehdä pyörästäni taas maastokelpoisen. Eri ohjainkannatin peliin ja satulaa alemmas. Saa nähdä auttaako. Tarvis toivoa, että viikonloppuna menisi paremmin kuin menneenä, mutta ei ihmeitä kannata odottaa. Kelit ovat kuitenkin olleet sunnuntain jälkeen taas tutut. Vettä sataa ja kylmä on kuin lokakuussa.
Jukka Vastaranta