Matkustustunteja viikkoon kertyi 50. Aika paljon siis ylimääräistä rasitusta. Harjoittelu jäi jatkuvan väsymyksen takia vähäiseksi ja ainoita kunnon treenipäiviä olivat kisat. Viimeinen kuukausi onkin ollut harjoituksellisesti erittäin huono. Miestä on kuitenkin kypsytetty paljon.
Italian reissun väsymys ei meinannut lähteä sitten millään. Ajelin lyhyitä alle kahden tunnin lenkkejä ensimmäiset kolme reissun jälkeistä päivää. Pyörä ei kulkenut mihinkään ja perjantaina sain viimein todeta tulleeni kipeäksi. Nyt ollaan sitten viikonlopun yli oltu alamaissa ja sairastettu jotain nuhaa. Ei siis mene valmistautuminen Cape-Epiciin ihan nappiin.
Juuri tälle viikon Suomen visiitille olin suunnitellut pitkiä mukavia maastolenkkejä keväisillä lumipoluilla. Nyt ajolenkit vaihtuivat pieniin happihyppelyihin lenkkareilla. Tänään tuntuu vielä pahalta, joten taitaa treenailut jäädä kokonaan väliin tältä Suomen reissulta. Keskiviikkona pitäisi jo lähteä kohti Hollantia. Siellä meillä on tiimin esittelytilaisuus ja kuntotestit. Sunnuntaina suuntaan kohti Etelä-Afrikkaa. Afrikan lennosta on mies varmasti taas väsynyt muutaman päivän. Tulevastakin viikosta tulee siis rikkonainen, vaikka mies kuntoutuisikin.
Tällaisina aikoina urheilijalla ei ole kovinkaan helppoa pään sisällä. Silloin kun ei voi treenata, olisi aikaa muille hommille, mutta juuri silloin on myös niin puhki, ettei saa mitään aikaiseksi. Sitä vaipuu siis useimmiten vain voivottelemaan tilannetta, vaikka kuinka koittaa pitää ajatukset positiivisina.
Hyvä asia tässä sairastelusta ja matkustelusta johtuvassa harjoittelutauossa on, että se lykkää hiukan todellista kauden alkua. Nyt voinkin lähteä Afrikkaan kisaamaan hiukan puolikuntoisena ja pitää sitä harjoitteluna myöhempiä ja tärkeämpiä kisoja ajatellen. Voinkin ajatella nyt kauteni alkavan todella kisailu mielessä vasta huhtikuun lopussa. Nyt kun kauteni alkaa huhtikuun lopussa voin koittaa pitkittää sitä ilman suurempaa henkistä ja fyysistä taukoa jopa syyskuulle asti. Onhan minulla nyt ollut jo heikompi harjoittelujakso, kun monesti kauden jälkeen syksyllä.
Tämä tarina ei ollut nyt kovin ruusuinen, eikä se ehkä tarvitsisi loppuun pientä muistutusta siitä, ettei maastopyöräilijän arki aivan ruusuilla tanssimista ole. Pakko on kuitenkin kertoa, että ADT päätti tulla kylään sunnuntai-iltana kahdeksan aikoihin.
Oltiin siinä tyttöystävän kanssa juuri syömässä ja viettämässä viimeistä rauhallista iltaa yhdessä viimeisen kerran ennen toukokuuta. No minähän lähdin siitä sitten ADT:n kavereiden kanssa pissalle läheiseen julkiseen vessaan. On se kuitenkin näinä vaikeina aikoina hieno huomata, että Suomessa on edes yksi taho, joka muistaa ja pitää huippu-urheilijana. Joissain maissa urheilijat ylpeinä kertovat kuinka heitä on muistettu rahallisesti valtion puolesta, mutta meillä Suomessa kerrotaan silmät kiiluen kavereille, kuinka minua muistettiin ja tultiin testaamaan. Maassa maan tavalla!