Edellinen kilpailu Kyproksella oli alkanut hyvin, mutta vatsa oli pettänyt ja vauhti hyytynyt puolessa matkassa. Siitä kisasta olin kuitenkin huomannut, että vauhtia miehessä on. Lähdinkin hyvillä mielin viikonlopun kilpailuun.

Perjantai, 6km aika-ajo:

Aika-ajo ajettiin varsin vauhdikkaalla radalla, joka koostui kolmesta jyrkästä laskusta, muutamasta pitkästä polusta ja loivista hiekkatie nousuista. Olen aina ollut kohtalaisen nopea. Minulle on sopinut jo maantiepyöräilyaikoinani lyhyet aika-ajot, joissa tarvitaa voimaa ja nopeutta. Uskoinkin itseeni ennen kilpailua ja toivoin jopa voittoa. Voitosta hieman jäätiin, mutta viides sija oli erittäin hyvä. Eroa kärkeen kertyi vain noin 15 sekuntia, mikä on todella vähän. Olin todella tyytyväinen ja onnellinen myös siitä, että vatsalihakset eivät oikutelleet näin lyhyellä matkalla ratkaisevasti. Viimeisellä kilometrillä oli kyllä aikamoiset tuskat vatsassa.

Lauantai, 46km Maraton:

Maraton ajettiin yhtenä pitkänä kierroksena. Ensimmäiset 30 kilometriä oli nousuvoittoista hiekkatietä, joka huipentui neljän kilometrin jyrkkään polkuosuuteen. Huippu saavutettuamme laskimme polkua, sekä hiekka tietä pitkin maaliin. Minulla oli jo lähdössä huonoja tuntemuksia oikean puolen vatsalihaksissa. Niin kuin etureittä ja kylkiluita olisi yhdistänyt vaijeri. Tuskat vatsa lihaksissa alkoivat jo erittäin varhaisessa vaiheessa, kun oli ajettu vain viitisen kilometriä. Pysyin kärjen mukana kuitenkin melkein 30 kilometriä joutuen antamaan kuitenkin periksi reilusti ennen vuoren huippua. Tuskat olivat pahat vatsassa kuten myös selässä. Jalat olivat aivan tehottomat ja pää petti myös. Mietin vain, mitä tekisin ja mistä saisin ongelmiini apua. Pääsin kuitenkin maaliin asti, vaikka sijoitus painuikin 40 huonommalle puolelle. Ei sekään huonosti ole rampana ajettu, mutta jos voitosta taistellaan, on se suuri pettymys ja tuntuu erittäin pahalta edellispäivän menestyksen jälkeen.

Sunnuntai, 36km XCO:

Viimeinen päivä ajettiin samalla radalla kuin aika-ajo, mutta rataa kierrettiin viisi kertaa plus yksi startti kierros. Lauantain vatsavaivasta viisastuneena päätin lähteä kilpailuun rauhassa. Sain huonon lähdön ja olin varmaan sijan 70 paikkeilla, kun painuimme ensimmäisille poluille. Pidin vauhtini kurissa ja en hötkyillyt. Minusta tuntui kuitenkin niin hyvältä, että aloin napsimaan miehiä kiinni. Kahden kierroksen jälkeen olin jo sijalla 13. Ihanuutta ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Vatsalihakset pettivät taas ja alaselkä oli aivan tulessa. Vauhti tippui merkittävästi ja juuri ohittamani kaverit menivät yksitellen ohitseni. Ei vaan jalat jaksaneet tehdä mitään. Sija painui taas 30 huonommalle puolelle.

Viikonloppu oli siis onnenhetkiä ja suuria pettymyksiä täynnä. Tuntuu, että vauhtini on maailman huippujen luokkaa, mutta keskivartaloni pettää. En pysty tällä hetkellä ajamaan kovaa tuntia pidempään. Ongelmani ei ole aivan tuore ja siihen löytyy ratkaisu hieronnasta, mutta se kuinka vahvasti ongelmani taas vaivaa, yllätti minut täysin.

Olen laiminlyönyt itse Saarion hieronnan kuukauden ajan, minulla oli uusi pyörä alla, jonka ajoasento ei ole vielä kohdallaan ja ajokilometrejä on vähän alla. Syitä miksi keskivartalo pettää on kyllä kylliksi, mutta silti ei halua uskoa, että se petti näin totaalisesti. Ei auta muuta kuin hierotuttaa miestä vielä enemmän, tehdä keskivartalo treeniä ja laittaa ajoasento kuntoon.

Tulevana sunnuntaina kilpailen Italiassa hevoskategorian kilpailussa. Kirjoitellessani tätä tarinaa sunnuntai-iltana olen edelleen Kyproksella. Lentoni Suomea kohti lähtee yöllä kolmelta ja olen kotona Tampereella maanantaina kuudelta iltapäivällä. Ei siis jää paljoa aikaa palautumiseen. Ei ole maastopyöräilijän elämäkään aina kovin ruusuista.