Iltalehti pohtii kapitalismin kriisiä ja kyselee, löytyykö Vallataan Wall Street -liikkeestä uutta ajattelua vaiko vain turhautuneisuutta.

Markkinatalous on kasvattanut käenpojan, rahoituspääomien hulvattomaan kasvuun, kupliin ja ahneuteen perustuvan kasinokapitalismin.

Taloudesta on tullut kultainen vasikka, jota kumarretaan ja jolle ihmisten tarpeet alistetaan. Tuloerot ovat paisuneet sietämättömän suuriksi ja henkisesti pirstoneet yhteiskunnat.

Talous- ja velkakriisi on jatkunut jo vuosia, mutta missä viipyy vaihtoehto nykymenolle? Sitä ei ole edes näköpiirissä. Yhdysvalloissa on toki alkanut näkyä merkkejä kansalaisliikehdinnästä. "Vallataan Wall Street!" -liike tuo helposti mieleen vuoden 1968 mellakat ja hippie-liikkeen.

Pörssit ja pankit joutuvat helposti ihmisten vihan ja katkeruuden maalitauluksi, vaikka viime kädessä on kyse poliittisen vallankäytön epäonnistumisesta.

Pullon henki karkasi jo 1980-luvun alussa, kun markkinavoimat päästettiin määräämään kaikesta. Nyt elämme läpi uusliberalismin haaksirikkoa, ja meidän täytyy yrittää palata kestävämpiin yhteiskuntapolitiikan arvoihin.

Väyrynen nousee, Lipponen jämähtänyt

Helsingin Sanomat löytää presidentinvaalien kannatusmittauksissa vihdoinkin pientä kiinnostavaa liikettä.

Kokoomuksen ehdokkaan Sauli Niinistön suosio on toki yhä ylivoimainen. Niinistön kannatus on kuitenkin kutistunut sitten lokakuun HS-gallupin. Kaikkien kansalaisten keskuudessa Niinistö saisi nyt 44 prosentin kannatuksen.

Mielenkiintoisimmat liikahdukset ovat tapahtuneet Niinistön takana. Perussuomalaisten Timo Soinin kannatus on noussut kolme prosenttiyksikköä ja Paavo Väyrysen peräti neljä. Sdp:n Paavo Lipposen ja vihreiden Pekka Haaviston kannatus on pysytellyt entisissä lukemissa.

Väyrysen kannatuksen kasvu etenkin omien joukossa kertoo siitä, että puolueuskollisuus alkaa nostaa päätään. Väyrynen saattaa vedota myös niihin keskustalaisiin, jotka pettyivät puolueeseensa ja äänestivät viime eduskuntavaaleissa perussuomalaisia.

Toisenlaisen esimerkin tarjoaa Paavo Lipponen. Hänestä piti tulla Sdp:n presidentinvaalien pelastaja. Toisin on ainakin toistaiseksi: Lipposen kannatus on pienentynyt sitten kahden edellisen kyselyn.

Niinistö on edelleen Sdp:n kannattajien joukossa suositumpi kuin Lipponen.

Valvirassa aihetta johtopäätöksiin

Aamulehti vaatii Valviran johtoa vaihtoon.

Valelääkäriksi paljastuneen Esa Laihon tapaus on häikäilemättömyydessään paitsi äärimmäisen vastenmielinen myös pelottava.

Niin lääkärikunnassa kuin Valvirassakin kellojen olisi jo aiemmin pitänyt soida, sillä eihän Laiho ole ensimmäinen, joka on jäänyt rysän päältä kiinni.

Mitä tahansa poliisitutkinnassa paljastuukin, Valvirassa valvonnasta vastaavan viranomaisen olisi tehtävä omat johtopäätöksensä ja erottava.