Nyt pitäisi hienovaraisesti kopauttaa kahdesta seinästä laatat alas ja sen jälkeen ammattimiehet saavat ottaa työmaan haltuunsa. Ennen kun voin luovuttaa työmaani heille on kuitenkin roskat kannettava alas. Siinä onkin roudaamista kun viidennestä kerroksesta kaikki on kannettava alas. Treeniä sekin.

Viimeisen kisan jälkeen olin henkisesti ja fyysisesti todella väsynyt. Lepojakso olikin tarpeen ja nautin jokaisesta päivästä kun ei tarvinnut tehdä mitään. Kirjoja luin lähes liukuhihnalla kunnes siihen sitten kyllästyin. Tuli sellainen olo että nyt on pakko päästä liikkumaan. Kummasti keho aina ilmoittaa milloin on taas energiavarastot täynnä.

En ole kuitenkaan vielä aloittanut systemaattista harjoittelua. Liikun toki lähes päivittäin ja teen sitä mitä huvittaa.

Maantiepyörällä en ole ajanut metriäkään, en ajakkaan. Vasta keväällä, jos nyt talvi vihdoinkin ilmoittaisi tulostaan. Huonolta näyttää. Parikymmentä astetta tuo mittari on nyt viimeisen viikon aikana näyttänyt.

Maastossa sen sijaan olen ajanut. Syksyllä on tapana lähteä porukalla ajamaan "Bike toureja". Freiburgissa asuu monta maastopyöräilijää. Maantie ammattipolkijat tulevat syksyllä aina messiin. Siinä on sitten hauskaa porukalla ajella. Etenkin maantiekuskien huono ajotaito maastossa pistää välillä naurattamaan. Siinä sitten heitetään huulta puolin ja toisin.

Reput on pakko olla mukana. Kisasta kun ei ole kyse. Reppuihin jokainen on pakannut eväät ja tietenkin työkaluja ja vararenkaita. Viimeksi kun olimme maastopyöräilyretkellä olikin hyvä että oli monta reppua sisältöineen mukana matkassa. Viisi rengasrikkoa ja yksi takavaihtaja pinnojen väliin oli päivän saldo. Siinä taisi mennä lähes tunti vain siihen kun renkaita vaihdeltiin ja tehtiin yhdestä pyörästä singel speed. Pääsi ainakin kaverimme polkemalla himaan.

Oli muuten meille kaikille hyvä oppitunti seurata miten ketjuja katkaistiin ja säädeltiin niin että pyörällä pystyi ajamaan. Minulla on aina ketjulukko kisassa mukana ja olin ottanut kisapakkani mukaan retkelle. Onneksi, ei ollut muilla ketjulukkoa mukana. Oppitunnin jälkeen osaan sitä lukkoa nyt myös käyttääkin. Olen aina ajanut kisoja siinä toivossa että mitään ei tapahdu.

No, niin. Lähdenpä tästä taas kylppärin kimppuun. Kunhan saan työt alta pois, niin voi pikku hiljaa taas alkaa miettimään miten seuraavaan kauteen parhaiten valmistautuu. Tuo systemaattinen harjoittelu alkaa ensi viikolla, kotimaisemissa Kokkolassa.

Pia Sundstedt