Matkan syy oli tietysti Cykel Vasan. Talviversio tästä kisasta on legendaarinen Vasaloppet. Sen muuten hiihdin vuonna 2003 ja kyllä oli makee kisa. Järjestäjät ovat ammattilaisia sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei ole mitään jätetty sattuman varaan. Kaikki toimii moiteettomasti, myös kesällä.
Cykel Vasan ajettiin tänä vuonna vasta kolmatta kertaa. Ensimmäisenä vuonna mukana oli parituhatta pyöräilijää, viime vuonna 4400 polkijaa ja tänä vuonna 6000 ajoi Vasalopps spåretia pitkin ja noin 2000 ajoi lyhyemmän matkan. Vaihtoehtoina löytyy 30km, 45km ja 90km.
Matkustin Ruotsiin torstaina. Junailin ensin Frankiin ja sieltä lentokoneella Arlandaan. Minua vastassa oli ystäväni ja maastopyöräilykolleegani Calle Friberg. Hänen kyydissään jatkoin matkaa Säleniin. Rättiväsyneenä pitkän matkan jälkeen kaaduin melkein saman tien sänkyyn ja nukuin pitkät yöunet.
Seuraavana aamuna kävimme Callen kanssa hieman pyörittelemässä ja tutustumassa lähtömäkeen. Varsin lyhyt, vain 3 km pitkä ja loiva mäki alussa tietäisi kisassa isoa ryhmää, ainakin alkumatkan aikana. Ennen Cykel Vasanin lähtöä seuraavana aamuna minulla oli kuitenkin vielä muuta ohjelmaa.
Eurosportsprinten perjantai iltana houkutti paikalle suuri määrä katsojia. Danielin kanssa oli tarkoitus ajaa tämä parisprintti. En nyt tarkoita Victorian Danielia vaan Daniel Tynelliä. Niinpä, juuri näin. Tunnettu pitkän matkan hiihtäjä ja Vasaloppetin vakio palkintopallikävijä. Hän oli kuitenkin sairastunut vatsatautiin ja parikseni sain Eje Elghin. Rallista kiinnostuneet tietävät heti kuka tämä henkilö on. Ruotsalainen rallilegenda, ajanut Le Mans 24h, Dakaria ja ties mitä.
Kiersimme yhdessä sprinttiradan ja heti alussa vähennettiin Eljen rengaspaineita. Hän oli pumpannut 3 tai 4 baria renkaisiin. Eihän sellaisilla paineilla saa mitään pitoa. Hieman hän ihmetteli kun sanoin että itse ajan 1,8-1,9 barin paneilla. Hän luuli että renkaat eivät silloin rullaa vaan imeytyy melkein maahan kiinni. Se ei pidä paikkansa, ei se rullausominaisuus siitä huonone. Kovilla paineilla pyörä vain tärisee ja melkein pomppii kivien ja juurien yli.
Ajoimme ensimmäisessä erässä. Minä olin lähtijänä ja vastustajani oli mm. Matthias Wengelin ja Gustav Larsson. Hieman yritin niille sanoa että eikös mennä sillä taktiikalla että 'damerna först, ladies first'. Gustav jäi taakseni, mutta muut lähtivät saman tien omia menojaan. Päästin sitten myös Pekingin olympiakisojen hopeamitalistin Gustavin ohitseni kun näimme että muut lähtivät niin rivakasti matkaan. Vaihtoon tulin neljäntenä ja matkaan lähti Elje. Jäimme erässämme viimeiselle sijalle ja jouduimme B finaaliin.
A finaalissa ajoi Gustav Larssonin lisäksi seuraavat tunnetut urheilijat, Maria Pietilä-Holmer ja Ida Ingermarsdotter. Paikalle tulleet katsojat pitivät näkemästään ja olihan tapahtuma mitä parhainta showta.
Maria PeeHoon isä oli myös paikan päällä. Hän on myös Kokkolasta kotoisin ja juttu luisti meidän välillämme heti. Myös Marian kanssa ystävystymme ja jatkossa pidän hänelle aina peukkuja kun hän pujottelee rinteitä alas maailman eri kolkissa.
Cykel Vasanin kisa aamuna hermolin jo jonkin verran. Hyvä niin, pieni hermoilu parantaa kisasuoritusta. Jalat toimivat hyvin ja ajelin lähes 30km mieskärjen mukana. Sen jälkeen jouduin antamaan hieman periksi ja rullailin viimeiset 60km kymmenen polkijan ryhmässä. Morassa kuin ylitin maaliviivan sain Kransmasenilta voittokranssin ja poskisuudelman.
Kerta kaikkiaan kiva viikonloppu Ruotsissa mukavien ihmisten parissa. Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyn seuraavia haaseita. Gustavilta sain muuten myös pari vinkkiä miten aika ajoa treenataan. Ei muuta kuin aikaajo pyörän selkään ja näitä olympiamitalistin treenivinkkejä kokeilemaan. Kyse on sellaisista intervallitreeneistä mitä olen valmentajani kanssa jo suunnitellut syksyn harjoitusohjelmaan. Oli kuitenkin hyvä saada varmuutta asiaan näinkin tunnetulta ja hyvältä urhelijalta.
Pia Sundstedt