Jos jollekkin on jäänyt epäselväksi, miksi näin on tapahtunut, niin kerrataan vielä. Suomen maajoukkueen entinen päävalmentaja Janne Hänninen otti vastaan Vancouverin olympialaisten jälkeen Norjan tarjouksen siirtyä sinne sprinttivalmentajaksi. Jannen kanssa oltiin sitä ennen tehty yhdessä hommia jo neljä vuotta. Näiden vuosien aikana oltiin saatu homma toimimaan sen verran hyvin, että en nähnyt mitään syytä katkaista valmennussuhdetta, vaan päin vastoin halusin jatkaa! Joten siinä lyhykäisyydessään tää tarina.

Ajattelin kerrata asiaa siksi, koska viimeiset kaksi viikkoa olen viettänyt Norjan Hamarissa jääharjoittelun parissa. Joka kesä sitä odottaa, että pääsee jäälle ja kyllä se tälläkin kertaa oli yhtä kivaa kun aina. Ensimmäinen viikko meni totutellessa luistimiin ja kiertäessä rataa vähän rennommin. Sen lisäksi oli pyöräilyä ja erilaisia kuivaharjoituksia. Ekan viikon saldo oli 13 treeniä seitsemään päivään. Sen jälkeen alkoi jo hieman kaivata sitä lepopäivää, mikä kotioloissa koittaa kuuden päivän ja noin kahdeksan harjoituksen jälkeen.

Toinen viikko olikin sitten jo sitä ihka oikeata sprinttimeininkiä. Treenit lyheni ja nopeus kasvoi. Jotain testiaikojakin sitä tuli otettua ja hyvällä mallilla homma on. Viime vuoteen verrattuna varsinkin kahden kierroksen maksimi veto oli huomattavasti parempi!

Nyt on noin kuukauden tauko jäältä. Keskitytään taas harjoitteluun kotimaassa omin voimin. Onhan se kivaa aina käydä reissuilla, mutta kyllä se kotiin tulo sen aina voittaa!

-Mika-