Sisun toimittaja Mikaela Ingberg on jo mitalinsa voittanut, ja siksi olikin erittäin mielenkiintoista katsoa, kuinka nykyiset huiput kertoilivat fiiliksistään Mickelle.
Tommi Evilä muisteli Olympiastadionin pituushyppypaikalla kävelessään sitä hetkeä Helsingin MM-kisoissa 2005, kun Mikaelan keihäs oli juuri tärähtänyt tantereeseen karsintarajan paremmalle puolelle ja Tommi itse lähti tismalleen samalla hetkellä liikkeelle takasuoran yleisön villisti hurratessa ja hyppäsi uuden suomenennätyksen.
Antti Ruuskanen tsuumaili kuinka lähelle hän pääsisi säikyttelemään korkeushyppääjiä heittämällä kasikymppisen - tai meidän puolesta vaikka kasivitosen. Jonathan Åstrand mittaili kaarretta ja Mikaelan avustuksella mietti mitä ensi kesänä olisi lupa haaveilla.
Tällaiselle penkkiurheilijalle on aina nostattavaa nahdä, kun kaksi huippua pääsee keskenään juttelemaan. Saattaa hyvin olla, että näille materiaaleille löytyy käyttöä, kun ensi kesänä halutaan menestyjien videoarkistot esiin.
Kärkkäinen Pyrintöön (tai suoraan korismaajoukkueeseen)
Teimme vajaa vuosi sitten Sisussa koripallomaajoukkueen päävalmentajan Henrik Dettmannin kanssa reissun Lappeenrantaan. Seurasimme kameroiden kanssa kuinka Henkka kävi paikallisten juniorivalmentajien kanssa nuorisokorista läpi, kuinka tuleviin EM-karsintoihin valmistauduttiin videokoordinaattori Lassi Tuovin kanssa ja kuinka kotijoukkue Lappeenrannan NMKY kohtasi Äänekosken Huiman. Henkka oli tuolloin hyvin varovainen sanomisissaan tulevan kesän EM-karsinnoista ja kaikki muut pitivät jatkoonpääsyä lähes varmana.
No viime kesänä sitten nähtiin, että Suomi oli suorastaan ylivoimainen noissa karsinnoissa, ja Dettmann saattoi vihdoin myöntää, että kyllä jatkoonpääsy oli kuitenkin ihan minimitavoite. Nälkä ei siihen loppunut, vaan Teemu Rannikon, Petteri Koposen ja Kimmo Muurisen johtama joukkue marssi vielä alkulohkostaankin jatkoon ja pelasi viimeiseen peliin asti jopa pääsystä EM-puolivälieriin.
Lopulta Suomi rankattiin EM-kisojen yhdeksänneksi parhaaksi joukkueeksi. Lisäksi Dettmannin ja Susiryhmän yhdessä kehittämää pelitapaa kehuttiin vuolaasti.
Me Sisussa päätimme, että nyt on aika päivittää tilanne. Kutsuimme Henkan uudelle retkelle ja katsomaan kuinka maajoukkueen menestys voisi näkyä seurajoukkueiden saleissa. Vaikeaahan tuollaisen menestyksen siirtäminen liigan saleihin, mutta joitain merkkejä ilmassa on.
Katsokaa Sisusta mitä asiasta tuumivat paitsi Henrik Dettmann, myös kahden viime vuoden mestarivalmentaja Pieti Poikola Pyrinnöstä, liiton toiminnanjohtaja Puke Walldén tai Pyrintöä aina äänekkäästi kannustava Punakaarti.
Ps. Me seurasimme Pyrinnön ylivoimaista esitystä Unkarin mestareita vastaan viimeisen neljänneksen puoleen väliin asti. Tuolloin manselaiset kyykyttivät vastustajiaan jo viidellätoista pisteellä (parhaimmillaan 19pts). Mutta liekö kameran poistuminen huono enne, sillä - kuten tiedätte - Pyrintö päästi unkarilaiset seitsemän pisteen päähän ja vieraskentällä noutaja tuli. Sisun kuvaaja Harri Kärkkäinen (173cm) saisi olla Poikolan (tai jopa Dettmannin) seuraava hankinta...