Ratkaisuna asiantuntijoiden joukkopakoon on se, että Fimealle tulevat väliaikaisesti työskentelypisteet Helsinkiin ja Lontooseen, joita työntekijät voivat tarvittaessa käyttää. Asiaa oli ministerin mukaan pakko arvioida uudelleen, koska vaarana on, että Fimeasta jouduttaisiin irtisanomaan vielä 82 henkilöä jo lähteneen 70 lisäksi.

- Tilanne on vakava. Nyt on löydettävä myönteinen yhteistyön henki, jotta Fimean tulevaisuus saadaan käännettyä noususuhdanteiseksi. Pääsimme asiassa äkkiä yhteisymmärrykseen keinoista, loimme uuden aikataulun ja monipuolistimme työnteon vaihtoehtoja.

Risikko kuitenkin korostaa, että vuoteen 2018 mennessä Fimean kaikki virat on siirretty Kuopioon eikä alueellistamispäätöstä peruta.

Ministerin mukaan Kuopion kaupunki on jo tarjonnut hyvin apua työntekijöiden houkuttelemisessa uuteen asuinpaikkaan, mutta lisää keinoja pyritään keksimään.