Katainen sanoi, että epäilykset pankkijärjestelmän kestävyyttä kohtaan kasvavat, ja nyt ovat olennaisimpia ne toimenpiteet, joilla voidaan suojata muut maat ja perustaltaan terveet pankit vakavilta tarttumariskeiltä.
- Suomi ja Eurooppa eivät kestäisi uutta pankkijärjestelmän kriisiä, eikä uusien maiden syöksymistä velkakriisiin, Katainen sanoi.
Urpilainen: Tehtävä ei ole helppo
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi, että Euroopalle tarvitaan kolmiosainen strategia.
- Ensimmäinen on se, että me tarvitsemme kestävän ratkaisun Kreikalle. Toiseksi me tarvitsemme palomuurin, jolla tämä kriisin leviäminen estetään ennen kaikkea Italiaan ja Espanjaan. Ja kolmanneksi me tarvitsemme ratkaisun, jolla me vahvistamme eurooppalaisten pankkien varainhankintaa ja vakavaraisuutta, Urpilainen luetteli.
Hänen mukaansa näihin elementteihin haetaan ratkaisua ensi viikolla valtiovarainministereiden kokouksessa, jossa valmistellaan tulevaan huippukokousta. Hän sanoi, ettei tehtävä ole helppo, koska maiden välillä on asiassa näkemyseroja.
Oppositio: Suomikin joutuu tukemaan Euroopan pankkeja
Opposition mukaan myös suomalaiset veronmaksajat joutuvat tukemaan eurooppalaisia pankkeja, kun väliaikainen kriisirahasto saa luvan pankkien tukemiseen. Mauri Pekkarisen (kesk.) mielestä vastuista olisikin pitänyt puhua jo silloin, kun asiasta päätettiin.
- Silloin olisi jo pitänyt tehdä päätökset sen sijaan, että me otimme yhteiselle vastuulle satoja miljardeja. Nyt me tulemme vastuunkantajaksi myöskin italialaisten sijoittajaseikkailujen vastuista esimerkiksi Kreikassa, hän sanoi.
Perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin mukaan asiassa on ollut koko ajan kysymys erityisesti ranskalaisten pankkien tukemisesta.
- Sanon pankinkin nimeltä: Société Générale. Siitä on ollut pitkään kysymys, ei ole haluttu myöntää. Ranskalaisten poliittisten napamiesten, Sarcozyn ja Trichet'n ja muiden, intressi tässä asiassa on tämä asian todellinen ruisleipä. Ja tästä ikävä kyllä tulee eurooppalaisille veronmaksajille seuraamuksia, hän sanoi.