Perinteisesti täällä Ramsaussa ollaan päästy ottamaan syksyn ensikosketukset hiihtoharjoitteluun oikealla lumella ja hiihtäminen on tällä leirillä pääharjoittelumuoto. Jäätiköllä hiihtäminen 2700 metrin korkeudessa on parhaillaan kuin hiihtäjän "taivas", mutta tällä kertaa olosuhteet hiihtoharjoitteluun eivät ole optimaaliset.

Jäätikön lumitilanne on tosi heikko ja ainakaan ihan lähipäivinä ei ole tiedossa muutosta asiaan. Käytiin tänään kuitenkin hiihtämässä ensimmäistä kertaa ja latujen kunto oli valitettavan huono, mutta oli silti hienoa laittaa oikeat sukset jalkaan pitkästä aikaa. Toivottavasti saataisiin olosuhteisiin parannusta loppuleiristä. Nyt kun lumitilanne jäätiköllä on mitä on niin harjoitteluohjelmaa joudutaan todennäköisesti hieman muokkamaan, joten elämme tilanteen mukaan ja toimimme niinkuin valmentajat parhaaksi näkee.

Mietiskeltiin eilen, että on ainoastaan 7 viikkoa siihen kun kisakausi pyörähtää kunnolla käyntiin. Oli jollain tapaa pysäyttävää tajuta, että kisat kolkuttelee oikeasti jo niin lähellä. Monesti syksyllä on tunne, että eihän tässä ole ehtinyt harjoitella vielä riittävästi. Sitten kun asiaa aina tarkemmin pohtii ja ottaa vaikka hieman faktoja tiskiin harjoittelupäiväkirjasta niin tajuaa, että onhan sitä tullut "jotain" kuitenkin tehtyä.

Nyt tulevasta seitsemän viikon jaksosta vietän aikani pääosin leireillä parempien olosuhteiden perässä, sillä laadukkaat olosuhteet mahdollistavat kehittävän harjoittelun ja olosuhteiden lisäksi kovat harjoittelukaverit ympärillä vievät urheilijaa eteenpäin. Käytännössä syksyni menee siten, että käyn kotona välillä vain pyörähtämässä ja vetämässä happea ennen seuraavaa rupeamaa.

Näillä leireillä päivittäinen ohjelma on kohtalaisen tiivis. Treenaamisen, nukkumisen ja syömisen ohella ylimääräistä aikaa ei aina hirveästi ole. Iltaisin on yleensä vapaa-aikaa ja se tulee vietettyä mm. korttia pelaten, kirjaa lukien,elokuvaa katsellen tai sitten vain muiden kanssa hengaillen. Siinä mielessä leireillä eläminen on helppoa, koska urheilijan ei tarvitse huolehtia muusta kuin urheilusta eli voi keskittyä täysillä olennaiseen.

-Lasse-