Hallintovaliokunnan varapuheenjohtajan olisi ollut luontevaa osallistua valiokunnan ensimmäiselle ulkomaanmatkalle, jonka yhtenä tarkoituksena oli luoda yhteishenkeä. Maarit Feldt-Ranta (sd.) matkusti kuitenkin Osloon Pohjoismaiden neuvoston kokoukseen.
- Poissaoloni on ollut tiedossa alusta lähti, Feldt-Ranta viestitti YLE Uutisille.
Valiokunnan jäsenistä Mika Kari (sd.) osallistui aiemmin sovittuun tärkeään seminaariin.
Antti Lindtmania (sd.) puolestaan työllistivät "Vantaan asiat ja eduskunta". Lindtman on kaupunginjohtajakohun riepotteleman Vantaan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja.
Raakel Hiltunen (sd.) puolestaan oli "avaamassa muistisairaiden tilaisuutta".
Kukaan nelikosta ei myöntänyt poisjäännin syyksi protestointia.
SDP:tä ovat jo pitkään hiertäneet hallintovaliokunnan puheenjohtajan Jussi Halla-ahon (ps.) mielipiteet. Puoluesihteeri Mikael Jungner (sd.) toivoi jo kesällä Halla-ahon väistyvän valiokunnan johdosta sen jälkeen, kun oli käynyt ilmi, että hänen nimensä esiintyi Norjan murhamiehen manifestissa.
Demareita on ärsyttänyt myös Halla-ahon vuosien takainen blogikirjoitus, jossa hän luonnehtii pohjoismaisia sosiaalidemokraatteja "maailmankaikkeuden alhaisimmiksi matelijoiksi". Eikä välejä ainakaan lämmittänyt valiokunnan puheenjohtajan Facebook-kirjoitus Kreikan sotilasjuntasta ja panssareista.
Valiokunnan puheenjohtajan vaihtaminen on äärimmäisen monimutkaista, ellei tämä itse halua erota tehtävästään. Puheenjohtajan vaihtaminen ilman puheenjohtajan omaa pyyntöä vaatisi koko valiokunnan asettamista uudelleen. Halla-aho on kertonut jatkavansa valiokunnan johdossa.